JUURET

Synkkä metsä ympärilläni. Tämä paikka on osa kaupunkimme kevyenliikenteen verkostoa, mitä nyt juuri tämä osa menee noin 50 metriä pitkän metsätaipaleen läpi. Katulamput eivät pala, on elokuinen lämmin yö ja on täysin hiljaista.

He kertoivat minulle, ettei tästä kannattaisi öisin kulkea - ei ainakaan yksin, mutta minä tyhmänä lähdin kokeilemaan onneani. Enhän mä mihinkään yliluonnolliseen nyt usko - mutta silti noi valot metsässä pelottavat. Siellä ei ole asutusta, toisia teitä ja kaiken lisäksi tämä missä kävelytie kulkee - on kahden mäen välinen laakso. Minut valtaa joku pakko lähteä tieltä metsään kohden valoja. Olen kulkenut noin 20 metriä syvemmälle metsään, ylös mäkeä kun tunnen kuten pakkasta ja kuulen kähisevän äänen maasta.

"miksh shinä poikkeshit tieltäh?"

Samassa tunnen kuinka maasta nousevat juuret tarttuvat jalkoihini, enkä saa niitä revittyä irti.

- APUA! TÄÄLLÄ METSÄSSÄ!

"turhaan huuthteleth, shinua ei enää ole shiinä todellishuudesh mishtä shaavuit"

Ja aivan totta, kaukaisia liikenteen ääniä ei enää kuulu, taivas on muuttunut vihreäksi ja metsä näyttää palavan.