09.10.2011
päivämäärä
Jos sitten sen alle
tekstiä, kunhan sitä taas kirjoitan. kas näin. Jep - no niin,
kirjoitetaanpa sitten kerta aloitettiin. Oikeastaan minun aikeeni
oli vain luoda tämä merkintäsivu ja kirjoittaa jotain ihan
vain fonttimääritteen vuoksi. Mutta sitten vain alkoi tulemaan
asioita mieleeni. Lokakuu ja 6. päivä vuonna 2008. 
Se päivä vain
pääsi menemään ohitse.
Pappa kuoli 6.10.2008
Oheinen lippu hänen
kunniakseen. Oli hän sotavereraani.
Kolme vuotta sitten..
Ja se päivä vain oli mennyt ohitse siten, ettei siihen
kiinnittänyt huomiota. 14.10.2008 -
viikossa ehti tapahtua
Tuosta linkistä
avautuu tuolloiset ajatukset.
Kertoisiko sitten
elämästäni? Jotenkin minusta tuntuu, että olen elämässä
käännekohdassa. Siis vanha tuska ja viha ex-naistani kohtaan on
nyt kadonnut. Poissa. Tässä yhtenä päivänä tein töitäkin
hänen kanssaan.
Itse olen
opettelemassa kassaa, sitä taitoa mikä minulta on puuttunut jo
pitkään. Se sujuu hyvin, olen oppinut siitä perusasiat. Minua
on kiitelty. Minusta on ollut mukava olla ihan töissäkin.
En taida olla nyt
masentunut, väsynyt kylläkin. Siksi nämä lyhyet lauseet.
Jatkuu joskus
13.10.2011
Asioita.
elämää
Paljon tapahtunut
tässä kuussa. Olisinko viimeinkin onnellinen? Vai onko onnellisuus
sellainen tunne, jota minä vain en osaa tuntea? Töissä menee
hyvin, osaan soveltaa heti uutta oppimaani. Ajaako minua siinä
kassatyössä se - että tahdon eteenpäin elämässäni ja enkä
jaksa enää alaa vaihtaa?
Tai elämää..
Minulla on sellainen
tunne, kun on yllättynyt itsestään. Että viimeinkin oikeasti
voi antaa vanhojen asioiden olla ja ottaa vastaa paljon uutta
oppia. Tehdä itsestään enemmän, mitä on ollut tässä.
Onko karmaa olemassa?
Jos minä olen nyt näihin päiviin mennessä kokenut
elämässäni niin paljon skeidaa - että nyt olisi jonkun
tasapainotuksen aika? Pystyisinkö mä uskomaan moiseen?
Kysymysmerkkejä
vain satelee. Johtoajatusta tässä pitäis kai saalistaa
jostakin. Ehkä se, että elämänhalu on minussa kuitenkin aika
vahvalla pohjalla. Ja kaikki se - mitä joskus olen ollut, niin
miten paljon olen kehittynyt näiden vuosien aikana.
Täytän 35 vuotta
eikä se enää tunnu takarajalta elämälle. Vai olisiko
kyseessä vain tilanteen luoma lykkäys asialle, jota ei tehdä
kait koskaan. Vljellä rivien väliin tietoa, katkonaisia
ajatuksia. Ei tämä ole kuukauden eka yöllinen kirjoitus
nettipäiväkirjassa. Siis sellainen merkintä, jossa voisin
kenties palastaa jotain asioita - jotka eivät ole luonteeltaan
kevyttä asiaa - vaan syvimpiä tuntojani. Enkä minä
tännekään kaikkea itsestäni kerro.
Kolme vuotta sitten
pappa kuoli. Tässä olen aatellut viedä sankarihautausmaalle
hautakynttilän palamaan. Ihan vain kunnioituksesta. Kyllä mä
sen teidän, että hän olisi minusta ylpeä. Olenhan
elämässäni kulkenut pitkän matkan ja koko ajan valoisempaa
tulevaisuutta päin menossa?
Jos sitten antaisin
itselleni kysymyksiä, joihin tässä ajatusvirrassa varmaan
antaisin vastauksiakin. Mikä mua estää tuntemasta
onnellisuutta? - Ehkäpä se on se tietynkaltainen kyynisyys, en
jaksa uskoa että maailman asiat parantuisivat koskaan. Tai oma
elämä. Enkä minä jaksa elää elämääni kuten valheessa.
Että kaikki olisi hyvää ja hienoa.
Jos elämässa
pitänee vain ottaa hetkiä esiin, jolloin vain nauttii eikä
ajattele sen suurempia suunnitelmia eteenpäin.
Mutta mitä voisi
kenties loppusanoikseen tässä merkinnässä sanoa? Kaiketi
itsekin olen ylpeä itsestäni, itsetunto on hyvä. Pakko uskoa
itseensä, että pärjää tässä maailmassa.
31.10.2011
Hyvää
tulevaisuutta.
Valmistuin, selvitin
tuon koulun. Nyt on myynnin ammattitutkinto ihan papereilla,
hygieniapassi sekä anniskelupassi suoritettuna. Lisäksi osaan
nyt kassatyöskentelyn. Kaiken kukkuraksi olen selvinnyt 10
vuoden piinasta, jonka ex aiheutti - tahtomalla tai tahtomattaan.
Minkäs elämälle voi. 
Pieni levähdystauko
kaiken tuon jälkeen on nyt hyväksi - ja sen jälkeen haen
töitä. Elämä menee hyvin?
Kaiketi.
Jotenkin tässä on
tuntunut, että kun nyt kaikki se viha ja katkeruus on poissa
päästäni - niin tuntuu ontolta. Olen yrittänyt työstää
tekstejäni eteenpäin, mutten saa niihin otetta. Ja
kirjoittaminen on jotain sellaista minulle, että nautin siitä.
Ja nyt on paussi siinä asiassa päällä. Hyvää tulevaisuutta..
Pimeää aikaa jälleen talviajassa.
Tämä väliaika
töiden välissä, osaankohan mä käyttää sen oikein? Joka
päivä on ollut joku syy nousta ylös. Nyt sais nukkua niin
pitkään kuin tahtoisi. Siinä haittaa vain se - etten mä tahdo
nukkua pitkään viikolla. Vaadin siis jotain täytettä
päiviini. Stressaan tästä ns. vapaa-ajasta. Tahto tehdä
töitä on suuri.
Ahdistus kaiketi
näkyy rivien välistä.. Elämä vaatii, mutta se myös antaa.
Kaiketi tässä
painaa myös se, että se hiton talvi on taas tulossa.
