Olen rautatieasemalla. Täällä ei ole enää uutiselehti satasia - ne on jo viety. Pahoittelen tuota asiaa itselleni. Taivaassa iso reikä, onkohan järkeni mennyt siitä pudotessaan helvettiin? En tiedä, mutta värjöittelen tihkusateessa tähyillen pohjoiseen josko se juna tulisi. Täällä on muitakin ihmisiä odottamassa junaa. En tiedä, mutta minusta tuntuu ettei heillä ole kasvoja. Niiden paikalla on vain kaksi silmää. Mistä tämä usva tuli? Äskenhän oli kirkasta..
"H-JUNA SAAPUU JA LÄHTEE RAITEELTA YKSI, JONKA JÄLKEEN RAUTATIE SULJETAAN"
Kuulutus tuli ja nyt näyttää siltä, että kuulen junan tulevan. Siinä se on keskellä ihmispaljoutta. Sen kyljessä on numerot 6709. Olen junassa. Asema jää taakse, kuten kadonnut elämäntilanteeni sekä järkeni - tunnen olevani kuin unessa. Siis tiedät, miltä tuntuu kun on valvonut kymmenen yötä putkeen? Samalta minusta tuntuu. Olen, mutten ole. Olenko minä olemassa vai onko tämä vain aistiharhaa? Alan tuntemaan itseni ontoksi ja olen tuhoutumillani tomuksi - tunnen kosketuksen olkapäässäni ja se palauttaa minut takaisin outouteen.
Vieressäni oleva mies kysyy minulta, että voisiko hän suudella näköistäni komeaa poikaa? Kun vastaan kieltävästi, niin hän kysyy sitä edessäni istuvalta mieheltä. Hän laskee uutislehti satasen pois käsistään ja suostuu ehdotukseen. Pakenen tilannetta sen uutislehden lööppiin. Vasta nyt huomaan siinä olevan kuolinilmoitukseni pärstäni kera. Minua kylmää lööpin teksti " Hän kuoli. Hallitus kutsuu kaikkia kansalaisia juhlimaan tapausta Rautatientorille"
Kanssamatkustajat suutelevat edessäni kiivaasta vastalausestani huolimatta. Katson taakseni vaunun eteiseen ja siellä on seksiorgiat käynnissä. Mikä juna tämä on? Missä ovat ne mainokset tai vaatteet, joita nuo ihmiset pitivät juuri päällänsä. Maisemat ainakin vilisevät viivana ikkunoiden ohitse. Musta tuntuu, että kaikki hajoo nyt ja heti.
"Anteeksi, missä on Kerava?"
Huomaan konnarin tulleen kyselemään minulta kadonnutta paikkakuntaa. Sen tilalla on vain suuri kuoppa. Oikaisen, että se kuoppa on vain Lievestuoreen lietelampi.
"Oletteko kunnossa?" - Kysyy apuun tullut toinen konnari ja jatkaa: "Onko teillä kaikki asiat kunnossa? Tämä on intercityjuna Pieksamäen kautta Jupiteriin."
Tiedustelen konnarilta hänen mielenterveytensä tilaa? Onko se lakannut olemasta? Mutta hän jatkaa:
"Pysähdyspaikkamme ovat Kilpisjärvi, Kuusamo sekä Virtasen sedän ulkovessa. Lähijuna saapuu
Tikkurilaan, nousen asemalaiturille, josta lähtee soutuvene New Yorkiin. Pääsuotajana ja
pääruokalajina on Yhdysvaltain presidentin kissa."
Tämä tieto riittää, tämä on liian mielisairasta! Nousen paikaltani ja tarraan hätäjarrukahvaan, joka vain lisää junan nopeutta. Kaikki irtain omaisuus lentää vaunun toista seinää vasten. Ihmiset pitelevät kauhuissaan penkeistä kiinni. Ilmassa tuntuu savun tuoksua. Työnnän hätäjarru takaisin alkutilaansa ja vauhti hidastuu entiselleen. Irtotavarat putoavat kasaksi seinän eteen. Avaan oven vaunun eteiseen, mutta he ottavat minut kiinni ja huutavat:
"Tämä on toisten matkustajien kannalta tärkeää! He huutavat. Poliisit odottavat sinua kyllä seuraavalla
asemalla, joka on Nastola."
Mitä te minulle teette nyt, ennen Nastolaa?
"Me viemme sinut ravintolavaunuun, koska sieltä tuli tieto että ruoka on lopussa ja meillä on vielä pitkä matka. niin.. me siis syömme sinut koska se on tässä junassa liputta matkaavien ihmisten kohtalo."
He kantavat minut ravintolavaunuun, jossa hullu leipuri hakkaa käteni poikki. Herään ja katson kelloa. Junani lähtee kohta, pitää lähteä laiturille. Olen Riihimäen asemalla, kävelen odotustilan liukuovista Kymppikioskille ostamaan juotavaa. Sen jälkeen kävelen asemarakennuksen isoista puuovista alikulkutunnelin kautta raiteelle 4. Aurinko paistaa ja kuulutus kertoo junana tulosta.
PIKAJUNA TAMPEREELLE SAAPUU JA LÄHTEE RAITEELTA NELJÄ.