Olen menossa ajasta ikuisuuteen. Pikkuhiljaa, mutta varmasti.
Itse asiassa ei ole lainkaan varma siitä että toiminko elämässä
aina oikein, mutta en jaksa siitä enää välittää. Nyt on
vain
tämä leikkipuisto suuren kaupungin lähiön puistossa ja yö.
Tuulee hivenen ja tämä ilmavirtaus on kylmää. Tasapainoa tässä
kyllä tarvitsee kun yrittää seistä rengaskeinun päällä.
Aivan
kuin kakarana, mutta nyt toisissa mietteissä. Silloin sitä
nauroi ja päivät tuntuivat niin turvallisilta. No tietty
silloin
kaikki tuntui mukavalta kun mistään ei itse täytynyt olla
vastuussa. Silloin skidinä sitä ei tarvinnut paeta maalimaa
viinaan.
Ei ole muuta pelättävää kuin pelko itse, Mutta nyt en pelkää.
Toisinaan, kuten juuri nyt, sitä vain ei välitä. Joskus sitä
tulee vain se fiilis että sitä olisi niin kuin hirtettynä
roikkumassa vaikka leikkipuiston keinun tukirakenteisiin
sidottuna. Potkaisen siis keinurenkaan altani. Ja hirttäytyneen
ruhoni ympärille alkaa tulla ihmisiä. Ne alkavat nauraa.
Avaan silmäni ja näen tanssivat tontut. Ne tanssivat ja
nauravat
koska heillä on hauskaa. Heidän juhlintansa kiinnostaa minua,
joten siirryn lähemmäksi tuota joukkoa. He ottavat minut
ilomielin vastaan. Nämä tontut ovat minua pidempiä tai sitten
minusta on lähtenyt pituutta. Mutta päissään heillä
jokaisella
on punainen tonttulakki, Liityn piiriin mukaan ja saan itselleni
punaisen tonttulakin. Se tuntuu hyvältä. Alan nauraa ja tanssia
nuorassa roikkuvan ruhon ympäri, kuten hekin tekevät.
Katson heitä. He tanssivat ja musiikki soi. Lähden
mielenkiinnosta katsomaan tuota juhlintaa lähempää. Taivas on
kuulaan musta. Soihdut valaisevat paikkaa. Hiekkalaatikossa
palaa nuotio. Sen leikit lämmittävät tulijaa. Kaikki tuo näyttää
houkuttelevalta. Siirryn keskelle tuota kaikkea. Näitä
tanssivia
tonttuja on paljon. Heillä on vihreät myssyt päässänsä ja
he
toivottavat minut tervetulleeksi peijaisiin. He nauravat ja
heidän ilonsa tarttuu. Juhlapaikalla on monia keinuja, jotka
muistuttavat niitä, joita saattaa tavata leikkipuistoissa.
Metalliset tukirakenteet.
Keinun takana on suuri pöytä joka en ollut vielä huomannut
tullessani paikalle. Tuo hirtetty mies peitti näkyvyyden ja sitä
paitsi nuotion savu meni silmiini. Kaksi tonttua saapuu paikalle
samasta suunnasta, kuin mikäkin tulin. He tulevat luokseni
kysymään että mikä täällä on tapahtumassa? Pääseekö
mukaan?
Annan heille luvan tulla. Näillä kahdella on ruskeat lakit ja
nahkatakit. Saan tietää että ruoka on kohta valmista - se pitää
vain ensin paistaa. Katselen ympärilleni.
Kerrostalolähiötä ei näy, se on poistunut. Kysyn syytä ja
saan
tietää ettei niitä rakennuksia, koko kaupunkia ole koskaan
rakennettukaan - vielä. Tontut iloitsevat ja tanssivat
irlantilaisten kansanlaulujen tahtiin. Joku epämääräinen
hahmo
roikkuu yhä metallisissa tukirakenteissa. He sytyttävät toisen
nuotion tuon ruhon alle. Leikit sytyttävät sen vaatteet, tuo
näky on hetken aikaa kirkkain soihtu. Kohennan tulta heidän
kanssaan. Näitä tonttuja alkaa tulla paikalle lisää luolasta
jota valaiseva soihdut. Vasta nyt huomaan olevani vuoren
juurella keskellä metsää. On aika aloittaa juhlat. Ruoka
irrotetaan roikkumasta ja paloitellaan. He aloittavat
ilotulituksen, suuri kokko sytytetään. Hirttäytynyt mies tulee
luokseni ja kutsuu minut istumaan kanssaan pöytään. Hänellä
on
vielä naru kaulassaan. Käymme pöytään ja tontut tuovat
paisteja
pöytään. Tulen heti juttuun tämän hirttäytyneen kanssa. Hän
esittelee itsensä Ilkaksi.
Tontut kaatavat punaista mehua laseihin ja tarjoilevat niitä
tulijoille, myös minulle. Mehu on kuitenkin vahvaa viinaa joka
menee heti päähän. Ruoka, paisti on hyvää ja sitä riittää.
Tontut kantavat sitä lisää luolasta. Tiedustellessani ravinnon
alkuperää - musiikki hiljenee heti. Kokko sammuu ja tulee
hiljaisuus. Näen vain yöllisen lähiön ja leikkipuiston, jonka
keinun tuossa roikkuu ruumis. Soitan heti kännykällä apua
paikalle. En jää paikalle vastailemaan kysymyksiin. Siirryn
kerrostalon porrashuoneeseen ja katson oven lasin läpi kun
paikalle tulee poliisit ja ambulanssi.
Näen aika selvästi nyt valaistuun leikkipuistoon. Keinun
tukirakenteissa roikkuu se hirttäytynyt tai hirtetty, mutta
kauttaaltaan poltettu ihminen. Hänet kerätään pian
ruumiskassiin. Minä lähden hiljaa nousemaan portaita ylös.
Asun
tässä talossa.Simo Pahula - 2004 - simopahula.fi