”H-juna Helsinkiin saapuu raiteelle yksi” Punainen juna pohjoisesta keltaisine kylkiviivoineen saapuu taas ja kerää ihmiset matkaansa. Kello on yksitoista aamupäivällä.

Lattea katse silmäilee rautatieasemaa sillan ylitse kerrostalon viidennestä kerroksesta. Keskustassa. Jos hän olisi vierailija tuossa asunnossa niin hän ihailisi niitä hyvät näköaloja kaupunkiin. Mutta hän on asunut tässä huoneistossa kylliksi aikaa että kaikki on tuttua. Perheen ainoa lapsi, 21 vuotta tuli täyteen viime elokuussa. Hän vain aprikoi sitä mahdollisuutta lähteä.
Tuo nuori mies vain katsoo ulos odottaessaan sitä puhelua minkä tietää olevan tulossa, aivan kun se voisi pelastaa päivän - tai sitten ei.

Hän on opiskelija ja hänen pitäisi olla koulussa, mutta se ei jaksa kiinnostaa - se valmistuminen. Mihin muka sitä valmistuisi? kortistoon jäisi mikä olisi luultavinta sillä kehnolla koulumenestyksellä. Tämä on kovaa maata. Ilman kunnollista koulutusta ei oikein pääse mihinkään. On viimeinen vuosi menossa ja hän tietää ettei kaikki ole hyvin. On ihmissuhteet sekaisin. Ja tapa luistaa kokeista läpi sillä alimmalla mahdollisella arvosanalla ei riittänytkään. Läsnäolot myös vaikuttavat lopulliseen arvosanaan, se fakta vain oli unohtunut. Tuli välitodistus.

Maikat kyllä olivat miehelle valistaneet sitä että kyllä sitä menestyisi ja numerot nousisivat, jos vain hän alkaisi tekemään työtä opiskelunsa eteen - ja olisi paikalla. Mutta niitä kesken jääneitä kursseja on liian monta. Puhelimen ääni havahduttaa miehen takasin arkeen. Hän vastaa katsomatta sitä, että kuka soittaa.

"Ossi."

"Moi, Maarit täällä. Missä sä oot? Otko tulos tänään vielä kouluun?"

"En tiedä.. Onko siellä sitten jotain tärkeää menossa?"

"Kyllä, sen Sievisen tunnille sun on pakko tulla. Tai sä kyllä lennät täältä. Ihan totta, Ossi, mä en olis enää poissa sun poissaoloillasi.. Ja se Mattinenkin on kysellyt susta. Sun on pakko tulla!"

”En mä nyt jaksaisi lähtee sinne asti. Sano sille vaikka että mä en voi hyvin tai jotain.”

”Enkä sano, en enää. Kuule, nyt sun on kyllä tultava. Jos ei muun vuoksi, niin sitten mun. Mä en enää valehtele sun
puolesta.”

"No mä tulen. Heti seuraavalla junalla."

"Joo.. ok. Sä sitten myös tulet! No, moi."

"Kyllä mä tuun.. Moi."

Ossi asetti kännykkänsä takaisin pöydälle ja pohti mahdollisuutta, ettei menisikään koululle. Mutta toisaalta jos hänen vanhempansa kuulisivat asioiden oikean laidan..
Tosin aivan luonnollistahan se on, että jos ei menesty missään kun on tyhmä päästään. Kaikki on vaikeata oppia. Ole siinä sitten kuin muut menevät ohi jopa helpoissa pikkuasioissa. Mitäpä sitä enää yrittääkään. Tukiopetus hävettäisi.

Ossi oli viettänyt aikaansa kotonaan televisiota katsomalla. Tuo mitä hän etsi satelliitista, on vihjeitä siihen lopulliseen. Sitä hän ei ollut miettinyt pitkään aikaan, mutta nyt kun hän oli jäänyt opiskeluissaan sen verran jälkeen ettei voisi enää valmistua ajallaan - se vaihtoehto alkoi tuntumaan paremmalta kuin koskaan. Hän tiesi kyllä että moni tahtoi sitä että lopettaisi koko roskan kesken. Ossista itsestäänkin alkoi tuntumaan että se olisi oikea ratkaisu. Hän oli pettänyt vanhempiensa luottamuksen. Kerran hän oli valehdellut heille pikkuasiasta – jäänyt kiinni ja sitten luvannut ettei valehtelisi enää koskaan. Sen jälkeen pojan vanhemmat olivat tehneet varsin selväksi etteivät he enää valehtelua sietäisi. Varsinkin kun poika oli jo
täysi-ikäinen. Siinä oli sitten sovittu se, että Ossi hankkisi oman kämpän kunhan oli saanut koulunsa kunnialla läpi ja sen jälkeen töitä.

No nyt koulu oli mennyt niin heikosti, että valmistuminen oli enää vain kaunis ajatus. Tavoittamattomissa.

Ossi oli joskus aikansa kuluksi haaveillut omien päiviensä päättämisestä, ne ajatukset olivat hymyilyttäneet. Nytkin ne hymyilyttivät. Päättää koko 21 vuoden pituinen elämä. Hän mietti sitä ettei ollut päässyt taaskaan kokeista läpi. Miksi sitten enää mennä kouluun jos on niin tyhmä ettei edes erityisoppilaitoksesta pääse läpi.

Hän tosiaan sai olla yksiksensä kotonaan ihan päiväkausia. Vanhemmat olivat meneviä yrittäjiä, konsulttifirma ja usein työmatkoilla. Nytkin Ossin isä oli Oulussa ja äiti Iisalmella. Ainoa lapsi sai olla kotona yksin koska oli jo kyllin vanha pitämään huolta itsestään sekä asioistaan sekä myös kyllin vanha valehtelemaan loistavalla koulumenestyksellä, aina kun vanhemmat
soittelivat. Huomenna he tulisivat kotiin ja kyllä tajuaisivat asunnon ulkonäöstä jotain. On ollut aikaa sotkea, siis ei ole poika käynyt koulussa. Selityksen etätehtävistä eivät enää menneet läpi. Ja sitten käytäisiin jälleen se keskustelu pojan itsenäistymisestä. Aikaistelulla aikataululla.

Kyllä Ossi sen tiesi että vanhemmat eivät enää pitkään katsoisi aikuista lastaan kotona. Ja toinen häpeä Ossilla oli rahan käyttö. Siis hänellä meni isoja summia juhlimiseen, kaljaan ja tupakkaan sekä rahapeleihin. Osa rahoista tuli vanhemmilta kun he olivat päättäneet tukea poikansa opiskeluja taloudellisesti, jotta tämä ei tarvitsisi mennä töihin ja olisi tarpeeksi aikaa tehdä koulutehtävänsä, keskittyä opiskeluun.

Kun vanhempien tuki oli käytetty, niin Ossi oli alkanut lainaamaan rahaa kavereiltaan koulussa. Aluksi hän hyvitti rahat kyllä takaisin, mutta sitten hän innostui pelaamaan liikaa. Rahat menivät, eikä hänellä ollut maksukykyä maksaa takaisin. Ossi oli lainannut vääriltä tyypeiltä ja nyt ne tyypit olivat uhkailleet Ossia.

Viikko sitten hän käytti hyväkseen Akin naista Mariaa, kun se oli ottanut liikaa. Helppo tapaus siis. Nyt Maria oli lähtenyt matkoille, tätinsä luo Ruotsiin koska heille Akin kanssa oli tullut ero. Aki oli Annen isoveli ja entinen Ossin kaveri. Anneltakin, samassa ryhmässä hän kun oli, oli tullut lainattua. Anne oli nähnyt Ossin ja Marian aktin, muttei ollut kertonut veljelleen – vielä. He asuivat samassa kaupungissa ja tiesivät missä Ossi asui. Anne tunsi Ossin kotitalon hyvin. Muutama vuosi sitten he olivat olleet yhdessä. Rakkautta se ei ollut. He olivat vain paritelleet muutaman kerran. Aki ei ollut koskaan pitänyt Ossista joten Anne ei viitsinyt kertoa tapailleensa tätä, vaikka muuten puhuikin melkein kaikesta veljensä kanssa. Nyt Anne oli uhannut paljastaa kaiken Akille, ellei lainoja kuuluisi takaisin.

Poika alkoi pukeutua. Valkoinen college, siniset farkut ja päälle tummansininen takki menivät päälle kuin automaattisesti. Sitten Ossi lähti, vaikka vähän arvelutti lähteä koululle sen viimeviikkoisen takia. Ja eilen oli tullut puhelu Annelta, Akin siskolta, että hän saattaa kertoa veljelleen tietonsa, ellei maksa velkojasi!Poika sulki oven ja läksi kävelemään kohti rautatieasemaa.

Koululla päivä oli toisilla jo pulkassa ja toisilla oli vielä tunteja. Viimeinen oppiaine oli taulukkolaskentaa Ossin ryhmälle. Eeva ja Maarit, kaksi tyttöä. He olivat ottaneet Ossin kaveriksensa ja nyt juttelivat luokassa Ossista. Olihan hän tupakkaa polttava nätti poika, johon he itse eivät voisi koskaan rakastua. Siksipä Ossi oli heille hyvä kaveri. Nyt he epäilivät sitä, ettei se Ossi taaskaan varmaan tulisi. Eevasta se oli jo samantekevää. Hän oli kyllästynyt pelastamaan Ossin koulunkäyntiä kun se ei tuottanut tulosta. Maarit sentään vielä toivoi, että Ossi tulisi ja saisi kerrattua vielä taulukoita ennen kokeita.

Muu ryhmä oli kyllästynyt Ossin ailahtelevaan koulunkäyntiin. Se haittasi heitä. Jos koulu ei kiinnosta - jääköön pois. Ei tässä koulussa ole pakko olla, jos ei halua. Se ei ollut ainoa seikka, miksi Ossi oli epäsuosittu. Toinen syy oli se rahan lainaaminen. Kas kun hän ei juuri koskaan maksanut takaisin vaikka lupasi. Jotkut heistä olivat vain hyvillään siitä, ettei Ossia näkynyt. Se ei pärjäisi enää kokeissa ja ehkä lopettaisi kesken.

Tämä luokka on jakanut matkapuhelinnumeronsa toisilleen. Kaikilla on mahdollisuus saada yhteyttä toisiinsa. Siis jos on tarvetta kertoa että tunnit ovat muualla kuin lukujärjestyksen mukaan. Nyt moni oli jo poistanut Ossin numeron ja niellyt tappionsa. Mitäs lainasi rahaa. Maarit yritti vielä tavoittaa Ossia, jospa se olisi jo junassa. Ei vastausta.

Eeva ei Ossin poissaoloa ja sitä että miksi poika ei vastaan kännykkäänsä, montaa sekuntia mieti. Mutta Maaritia se askarruttaa. Tänäänkin olisi ollut kiva Ossia nähdä, siis jos se vaikka nyt muistaisi maksaa sen velkansa. Eilen, kun Ossi oli käynyt koulussa, oli Eeva ruokatunnilla ja kun Ossi oli alkanut taas selvittämään vaikeata elämäntilannettaan: Koulussa ei pärjää, eikä voi lopettaa keskenkään. Tyttö oli vain tokaissut siihen että

"Mikset vain tappaisi itseäsi? Pääsisi sustakin, mutta ensin maksa velkasi"

Jo oli mennyt poika hiljaiseksi. Itse asiassa Ossi otti tarjottimensa, poistui pöydästä sanomatta mitään. Katsoen vain surkeana Maaritia kuin etsien jotain anteeksipyyntöä tytön olemuksesta. Mutta tämä oli keskittynyt vain tekemään voileipäänsä, eikä siis viitsinyt vilkaistakaan poikaa.
Ossista tuntui että kaikki vain katsoivat häntä pahalla silmällä kun vei tarjotintaan pois koko ruokalan läpi. Hän oli lainannut liikaa jo liian monelta. Ossin velat olivat yhteensä vain sellaiset 230 euroa. Rahat hän käytti tupakkaan ja juomiseen. Moni oli alkanut vihata Ossia juuri tämän vuoksi. Hän ryyppäsi lainarahat julkisesti ja vielä mainosti sitä kännissä.

Nyt Ossi oli odottamassa jo junaa. Hän huomasi, että oli unohtanut kännykkänsä kotiinsa. Se seikka ei mitenkään haitannut – eipä kukaan soittaisi. Se tulisi pian, se H-juna Järvenpäähän. Juna tuli muutaman minuutin myöhässä. Ossi valitsi lipunmyyntiosaston ja istui osaston päätyyn, siihen missä on junayksikön vessa. Hän oli jo unohtumassa omiin ajatuksiinsa, kunnes kuuli Annen äänen käytävän toiselta puolelta:

"Ai sä oot siinä. Nyt kun nähtiin, niin voisit kyllä maksaa velkas - tässä ja heti! Ellet halua että Aki saa tietää siitä."

"Sori, mulla ei ole rahaa."

"Voi vittu sun kanssas, mä tarttisin ne rahat tänään!"

"Saanks mä maksuaikaa lisää? Vaikka huomiseen - silloin mulla on rahat?"

"No, hyvä on mutta muista että se sitten on sitten viimeinen tilaisuus maksaa. Tai sulle käy huonosti.. Aki pitää siitä huolen. Mä kerron sille meistä ja Mariasta."

Ossi tiesi mitä Anne tarkoitti. Hän järjestäisi kurinpalautuksen. Eli sen veli Aki ja sen kaverit tulisivat hakkaamaan Ossin sairaalakuntoon.

Näitä uhkauksia oli jo kuulunut koulussakin, kun muut olivat penänneet rahojaan takaisin. Poika kyllä tiesi ettei hän mitään rahoja saisi kokoon huomiseksi. Ainoa varma asia olisi turpiin saaminen. Anna tiesi missä Ossi asui, kulki ja kävi koulua. Niin teki moni muukin. Anna istui siinä ja hymyili varmana siitä että nyt ainakin Ossi maksaa velkansa. Uhkailu aina auttaa.

Mutta poika ei tänään ottanut Annen varoitusta tosissaan. Hän mietti muita. Koko keskustelu kun oli ollut niin hiton laimeata. Mutta Anne tahtoi vastauksen, edes jonkun reaktion siitä, että uhkailu olisi tepsinyt ja Ossi olisi maksanut. Mutta tyttö odotti turhaan. Mies vain katsoi hänen lävitseen. Anne oli juuri aikeissa penätä uudelleen rahojaan, kun juna pysähtyi Purolassa. Ossi nousi mitään sanomatta ja poistui junasta vaikkei pitänyt. Hän ei enää jaksanut keskustella niistä lainoista. Anne katsoi hiljaa junan lähtiessä laiturille jäänyttä miestä tuntien vihaa Ossia kohtaan. Tämä ei enää johtunut niistä rahoista - sen kohde oli nyt jo koko Ossin mitään saamaton olemus.

Hän otti esiin matkapuhelimensa ja poistui junan vessaan soittamaan veljelleen, jonka tiesi olevan jossain lähiseuduilla kaverinsa kanssa, jonka Anne tunsi koulusta. Mutta ammattikoulun puolelta. Samassa talossa kun oli niin kauppa- kuin ammattiopetus. Eli se tunsi Ossin hyvin. Aki vastasi. Hän oli ilmeisesti jossain tien päällä taustaäänistä päätellen.

”Aki.”

”Moi, mä täällä. Olis vähän asiaa. Otko ratissa?”

”En ole, Pasi ajaa. Miten niin? Onko jotain pahaa tapahtunut?”

"No ei ainakaan vielä. Mä näin sen Ossin äsken täs junas - se jäi Purolassa pois ja on varmaan vielä siellä."

"No saitkos siltä ees ne rahat?"

"Ja Vitut! Ei se mitään koskaan maksa. Ja mä vielä olisin tarvinu ne rahat tänään!"

"No voi saatana.."

"Niin. Se jäi varmaan sinne asemalle, tee sille jotain jos oot lähellä!"

"Sehän kävi sopivasti, me ollaankin sopivasti kohta siinä. Me voidaan hakata se."

"Aki, vielä yksi juttu. Se toinen asia. Mun on kerrottava tämä sulle."

"No mikä?"

"Muistatks viime viikkoa? Se kerta kun Maria tuli rähjäisenä kännissä sun kämpille?"

"Joo mä muistan. Mitä siitä?"

"Mä näin kun se Ossi nai sitä. Nai sun naista! Raiskasi sen! Siks se erosi susta."

"Älä saatana.. otkos iha varma? Jos näit väärin..?"

"Kuule Aki, en mä nähnyt. Enkä mä sulle tälläisistä valehtelisi. Ossi käytti sen tilaa hyväksensä. Joten hakkaa se! Se varmaan venttaa junaa siellä Purolan asemalla."

"Selvä. Heh.. Me kanssa jumalauta tehdään se! Me tarjotaan sille kyyti. Sähän ot menos koululles?"

"Joo.. on mä"

"Älä kerro että näit Ossin tänään. Et ole nähnyt sitä. Se ei enää tule lainaamaan keltäkään. Mä lupaan sen sulle. Ja ne rahat saat vaikka multa sitten illemmalla kun nähdään."

"Hyvä. Mä en nähnyt sitä äsken. Tapa se vaikka - ei kiinnosta. Moi."

”Joo.. no, moi”

Purolassa Ossi istui penkille odottamaan junaa. Hänellä ei ollut mitään muuta tekemistä, kun odottaa seuraavaa junaa. Vaikkei hän siihenkään olisi halunnut mennä. Ja toisaalta ei se Hyvinkääkään kiinnostanut, jos vaikka vanhemmat soittaisivat taas. Hyvähän tässä oli, Purolan juna seisakilla. Poikaa hymyilytti se että häntä odotettiin Järvenpäässä. Eihän hän ollut muistaa ottaa kännykkää mukaan että olisi voinut soittaa Maaritille olevansa myöhässä. Se oli samantekevää. Raidenäytön mukaan seuraava juna tulisi varttitunnin päästä. Seisakilla ei ollut muita osoittamassa uskollisuuttaan VR:n lähiliikenteelle. Intercity2 vain meni ohi.

Muttei kulunut kuin puolet tuosta ajasta kun parkkipaikalle ajoi auto ja Ossi tunnisti sen Akin kaaraksi. Vaikka hän tiesi mitä oli tulossa, niin hän ei lähtenyt pakoon. Ei, vaikka näkikin että autossa oli joku muu Akin lisäksi. Ossi tunnisti sen koulusta, se oli Pasi. He tulivat Ossin luo ja pakottivat hänen lähtemään mukaansa autolle. Nyt mentäisiin ajelulle. Ossi ei viitsinyt tehdä
yhtään mitään sitä vastaan, koska tiesi ettei se auttaisi. He pakottivat Ossin nousemaan autoon ja tunkivat tämän taakse istumaan. Pasi tuli istumaan Ossin viereen. Aki ajoi tällä kertaa. Kun oli päästy parkkipaikalta pois, niin Ossi alkoi kysellä matkan syytä.

"Minne te viette mua!"

"Turpa kii! Ole sä vaan iha iisisti siellä. Me huolehditaan kyllä susta."

"Viettekö te mut Jäkeen kun mun pitää olla siellä.."

"Kuule, me viedään sut helvettiin! Ja nyt pidät sen turpas kiinni! Ja, Ossi, mä muuten tiedän siitä sun ja Marian jutusta. Että pidä se pääs sillä kiinni. Tai.."

Pasi vilautti puukkoa Akin merkistä Ossille joka olikin sen jälkeen pelosta hiljainen. Kukaan ei puhunut mitään. Pasi ja Aki vaihtoivat katseita peilin välityksellä. He hymyilivät pahanenteisesti. Ossia alkoi pelottaa enemmän, muttei näyttänyt sitä. Oli
vain katselivaan maisemia muina miehinä. Matka jatkui yhdystietä viisi minuuttia. Sitten tuli sen tien pää, Aki kääntyi vasemmelle. Tässä vaiheessa Ossi kysyi:

"Mihin te oikein ootte viemäs mua?"

"Katoamaan."

Pian tienhaara tulikin, jolle Aki kääntyi. Se reitti päättyi autiotalon pihaan. Rakennus oli tasainen harmaa – aika oli kohdellut taloa kaltoin. Ossi kyseli että minne hänet oli oikein viety. Pasi alkoi kertoa paikan historiasta samalla kun Ossia retuutettiin sisään.

”Täällä asui kerran sellainen outo ukko, kylähullu, nyt jo kuollut. Tää mökki kuului mun ukon omistukseen, mut nyt tää mesta on mun nimissä. Eli tänne ei kukaan tule. Saat olla rauhassa. Me laitetaan ovi lukkoon.”

Ossi kaadettiin vanhalle hetekalle. Pasi piti kiinni Akin laittaessa Ossin käsiraudoissa sen putkiin kiinni. Kumpikin käsi omilla raudoilla ja jalat köytettiin päätyyn kiinni. Ossin huudot vaimennettiin laittamalla hänelle suukapula. Aki lopetti sitomiset pamauttamalla Ossia turpaan, vetämällä puukon esiin ja asetti sen Ossin kurkulle sanoen.

"Ole siinä sitten ja mieti tekosias. Me tullaan illalla ja hoidetaan sut!"

Tämän jälkeen Aki vielä löi Ossia sanoen:

"Vitun mulkku! Odota siinä nyt – me tullaan illalla tappamaan sut."

"Hei, Aki. Ota sen lompsa. Jos saataisiin sentään vähän siskos velkaa takas"

Aki teki työtä käskettyä, vaikka ei siinä lompakossa ollut muuta kuin vaivaiset 10 euroa. Sen jälkeen hän meni käymään hetkeksi viereisessä huoneessa ja tuli pian takaisin mukanaan sorkkarauta. Pasi kysyi ihmeissään:

"Mitä sä sillä..?"

"Varmistan vain, ettei tuo paska pääse karkuun."

Aki meni Ossin luo ja iski häntä raudalla täysillä jalkaan. Ossi ulvahti tuskasta. Aki vielä kokeili jälkeä.

"Joo, Pasi, nyt voidaan lähteä. Poikki meni."

Pasi vain nauroi Akin temppua. Se oli hänestä huippua. Kanki heitettiin takaisin viereiseen huoneeseen. Sen jälkeen he lähtivät. Ossi jätettiin yksin. Ulko-ovi pamautettiin kiinni ja auto lähti. Tällä kertaa Pasi ajoi Akin soittaessa siskolleen että Ossi oli hoidettu pois.

Talossa poika oli jo lakannut ulisemasta. Hän yritti lievittää kipua ajattelemalla jotain muuta. Kukaan ei kuulisi. Tullessa se oli tullut aika selväksi, ettei kukaan kuulisi vaikka saisikin kapulan pois suusta. Huone oli karu. Kalustamaton ja kylmä, ainoa huonekalu oli tuo heteka. Ikkunasta oli ruutu rikki ja tuuli pääsi sisään. Ossi mietti ongelmiansa uusiksi sillä tiesi hyvin sen, ettei tästä selviäisi. Tosin se oli kyllä tavoite. Kipu kuitenkin palasi jomottavana ja heikentävänä. Jalka alkoi paisua katkeamiskohdaltaan, särky alkoi hellittää kun jalka oli paisunut täyttämään koko farkunlahkeen. Ossi tiesi, ettei sillä jalalla enää käveltäisi pitkään aikaan. Tosin ehkä sitä taitoa ei enää tarvitsisikaan.

Järvenpäässä Anne oli tavannut Maaritin joka oli kysynyt että olisiko hän nähnyt Ossia. Anne valehteli, ettei ollut vaikka oli saanut juuri puhelun. Maarit alkoi olla vähän huolissaan Ossista kun se oli kyllä luvannut tulla. Mutta Anna vähätteli tuota. Ainahan se on myöhässä, turhaan sä siitä huolehdit. Viimeinen tunti oli ohitse ja koulu jälleen hiljeni kun oppilaat lähtivät kuka minnekin. Jotkut jäivät koululle roikkuakseen internetissä, toiset taas lähtivät asuntoloihin. Eeva otti Maaritin mukaansa shoppallemaan kaupungin keskustaan ja sai hänet unohtamaan Ossin. Kai se huomenna tulisi. Lopullisesti Ossi hävisi Maaritin mielestä, kun hän näki Paulin. Häneen Maarit tunsi vetoa. Ossi oli vain kaveri – mutta Pauli voisi tarjota enemmän.

Aki Ja Pasi olivat ajelemassa aikansa kuluksi. Samalla he juttelivat siitä, että mitä he tekisivät Ossille. Aki ei halunnut päästää sitä, kun oli saanut kiinni. Jos vaikka todellakin tappaisi sen. Pasi oli ollut heti siinä mukana kuultuaan, että Ossi oli maannut Marian kanssa - käyttänyt sitä hyväkseen. Pasi kunnioitti naisia ja vihasi kaikkia jotka käyttivät niitä hyväkseen. Mutta nyt oli jotenkin jännä tunne ajella pitkin poikin ihan tavallisen näköisinä ja morjestaa vastaantulevia tuttuja – vaikka juuri olikin tehty aika pahaa.

He olivat luvanneet Ossille tulla illalla takaisin ja hoitaa tämä pois. Jos vaikka siihen mennessä keksisivät siihen keinon, jolla listisi sen paskan, sekä sen että kuinka se näyttäisi onnettomuudelta tai joltain muulta. Akin mielestä se olisi hyvä, ei hän mihinkään linnaan haluaisi. Pasi mietti hetken ja sitten kysyi:

”Aki, mitäs sä muuten tiedät siitä Ossista? Meinaan että jos sillä olisi syitä tappaa itsensä? Et me lavastettaisiin sille jotain.”

”En mä siitä muuta tiedä kun sen että se on pulassa niiden velkojensa takia.. Taisi se Anne kertoo, että sillä menee koulukin päin helvettiä.”

”No, kai siinä olisi jotain mitä vois sitten selittää sen, minkä vuoksi se tappo itsensä. Meni vaikka kiikkuun..”

”Siinähän olisi jotain! Se ei vain kestänyt enää paineita vaan – heh – meni roikkumaan. Pasi, onkos teillä kumihanskoja ja köyttä?”

”Kyllä niitä löytyy – tarvikkeita sieltä hökkeliltä. Mutta tää pitää suunnitella tarkkaan.. Onko sulla on suunnitelma valmiina?”

”Joo, alkaa olla. Siis aika helppo ja uskottava. Siinä kävi niin, että Ossi poistui junasta Purolassa. Anne soitti mulle ja kertoi siitä. Joten mä lupasin heittää sen Jäkeen, sä et ollut mukana. Mutta kesken matkan se kertoi mulle Mariasta. Mä tietty hiillyin ja jätin sen tienposkeen ja me hakattiin se.”

”Ja siitä se sitten lähti harhailemaan ja katosi jäljettömiin?”

”Yeah.. Niin siinä kävi Pasi. Siitä takaikkunastahan pääsee sisään aika hyvin kun siinä on se liiteri sen alla. Ikkuna sisään ja..”

”En mä oikein ole tuon kannalla.”

”Mitä sä tarkoitat?”

”Ei hajotella paikkoja nyt kuitenkaan.. Hitsi – mä ihan unohdin sen kaivon sen mökin alla. Sehän olisi täydellinen piilo paskiaisen raadolle, vai mitä?”

”Hitto – toi on hyvä! Tehdään niin, mutta eikös se olisi kiva antaa sen olla siellä aina pimeään asti? Henkistä rääkkäystä. Onhan tässä jo mennyt tunti. Mihins mennään?”

”Mennään vaikka mun luo pelaamaan jotain, ettei aika käy tässä pitkäksi..”

”Samallahan voisi hioa suunnitelmaa. Kyllä siinä pitää tehdä se, että se Ossi ’katosi jäljettömiin’.

Kaivo, johon Pasi viittasi, oli talon kellarissa. Se oli ilmeisesti 1800-luvun peruja. Silloin mökkitontin paikalla oli ollut kuulemma maatila. Se oli tuhottu suomen sisällissodan aikana ja Pasin isoisä oli sodan päätyttyä ostanut tilan ja rakentanut mökin kaivon päälle. Kaivo toimi isopapan viinapiilona kieltolain aikaan.

Pasi oli löytänyt kaivon sattumalta kun kellarin lattia oli pettänyt. Kukaan muu ei tiennyt sen olemassaolosta. Paitsi Aki. Tuo vanha maakuoppa kävisi täydellisesti. Kaivo oli aikoinaan laitettu hyvään paikkaan sillä edelleen se oli puolillaan vettä. Pojat olivat testanneet sen syvyyttä. Mitaksi he saivat kolme metriä.

Tällä välin Järvenpäässä olivat Anne, Eeva ja Maarit saaneet kylliksensä kierreltyä keskustan kaupoissa ja nyt he istuivat kassiensa kanssa Prisma-keskuksen Hesburgerissa vertailemassa ostoksiaan. Uusia paitoja ja muuta pikkurompetta, jota nuoret naiset arvostavat ja keräilevät. Heillä oli ollut hauskaa yhdessä. Eeva teki lähtöä ja kertoi että huomenna hän olisi koulusta poissa. Maarit lupasi kertoa asiasta eteenpäin. Kello oli kuusi iltapäivästä. Maarit kyllä vielä hivenen mietti Ossia, mutta Anne sanoi että he tapaisivat hänet huomenna. Maarit ei noteerannut Annen puheesta lausetta; Huomenna kaikki on toisin. Pimeä oli jo alkanut peittää kaupunkia vaippaansa.

Samoin oli talolla. Huone oli hämärtynyt samalla kun aurinko oli laskenut. Ossi makasi kylmissään ja nälissään siinä, minne jätkät olivat hänet sitoneet. Se verenvuoto nenästä oli lakannut. Hän oli vain odottanut että he tulisivat takaisin, että saisi sen mitä ansaitsikin sen Marian jutun takia. Hakkaisivat ja päästäisivät sitten lähtemään. Hän oli telonut ranteensa koettaessansa vapautua itse kahleistaan. Ne olivat vanhat ja vahvat ja metallin rosoinen reuna oli nirhannut vaarallisen lähelle valtimoa. Käsiraudat olivat käsitelty siten että jos niistä yrittäisi vapautua – ne sahaisivat ranteet verille. Kuten oli käynyt. Ossi oli nälkiintynyt ja rakko oli tyhjentynyt. Tämän kaiken lisäksi oli se jalka, jota vain farkkukangas piti koossa. Hänestä alkoi tuntumaan siltä, että elämä voisi olla jo tässä. Kaverit eivät varmaankaan halunneet toimittaa häntä terveyskeskukseen vammojensa takia. Siellä kyseltäisiin liikaa. Viimein kuului auton ääntä. Se tuli pihaan, ovet pamautettiin kiinni ja talon oven lukko alkoi kolisemaan.

Ovi aukesi ja taskulampun valokiila häikäisi Ossia. Aki ja Pasi olivat tulleet takaisin, Pasi meni toisen lampun kanssa viereiseen huoneeseen. Aki tuli sängyn viereen ja nauroi. Ossilta oli päässyt kuset housuun. Ossi kun aina oli ollut niin kovaa jätkää, kun vain uskalsi. Nyt se ”kova jätkä” oli siinä avuttomana ja tuskissaan jalkansa takia. Hän repi suukapulan. Ossi ei saanut ääntä, ja se vähä mitä hän sai oli kähinää.

”Mitä nyt? Tapatteko te mut nyt?”

”Et sinä täältä elävänä pääse, älä yhtään huoli”

”Aki.. Se Maria oli mun elämän huonoin pano. Siskos oli parempi..”

Aki alkoi sitten hakkaamaan Ossia. Raivo alkoi ottamaan Akista otetta yllättävien paljastusten myötä. Hän hakkasi Ossia kuin tämä olisi ollut jätesäkki täynnä vanhoja tyynyjä. Pasi ehti apuun sytytettyään vanhan öljylampun lisävaloa antamaan.

”Hei, ei hakata sitä enää. Aki. Rauhoitu vähän, voit tehdä sille mitä haluat tuolla alhaalla. Irrotetaan se nyt.”

”Joo.. vois olla hyvä. No, Ossi, nyt lähdetään! Älä yhtään huuda – ei täällä kukaan sua kuule! EI KUKAAN KUULE!!”

Aki avasi käsiraudat ja sitten leikkasi köyden, jolla jalat olivat olleet kiinni hetekassa. Sanomattakin oli selvää se, ettei Ossista olisi kävelemään. Pasi kaatoi Ossin hetekalla lattialle. Tämä aneli armoa, mutta siitä huolimatta pojat raahasivat Ossin jaloistaan kasvot lattiaa päin, toiseen huoneeseen missä oli kellarin luukku.

”No, saatana onko viimeisiä sanoja? Sä kuolet ihan pian! Vitun paska! OLIKO SAATANA SE MARIA HYVÄ PANO! OLIKO!! Heh, se olikin sun viimeinen pano..”

Aki oli ottanut huoneessa olleen sorkkaraudan ja löi sillä Ossia täysillä jalkoväliin. Pasi seurasi Akin esimerkkiä potkaisemalla tätä kylkeen. ja sitten kysyi.

”Heitetääks me nyt se tonne?”

”Pasi, ei tehdä sitä vielä. Mä haluun että toi saa kitua. Siis vielä pahemmin. Onko ideoita?”

Aki katsoi ilmeellä, josta Pasi tiesi, että kaveri suunnitteli jotain pahaa. Sitten Aki potkaisi, jo äänettömäksi menneen Ossin takaisin mahalleen lattialle; otti sorkkaraudan ja iski sillä Ossia selkään niin että kuului selvä rusahdus kun selkäranka katkesi. Tämän jälkeen Aki potkaisi Ossin takaisin selälleen ja hakkasi sorkkaraudallaan Ossilta vielä käsivarret mäsäksi. Lopuksi vielä kusi tämän päälle, mistä Pasi sai hyvät naurut. Huippua. Pasi avasi Akin merkistä kellarin luukun joka oli leveydeltään kumpaakin suuntaan puoli metriä. Tikkaat johtivat aukosta loivasti alas.

Aki tarttui Ossia kainaloista ja veti tyhjän päälle, josta hän putosi tikkaille pää ensin ja kuperkeikan kautta lattialle. Kellarin lattia oli sementtiä, mutta Ossin onnistui pysyä jotenkin koossa pudotuksesta – lihasten ja jänteiden ansiosta. Pojat tulivat lampun kanssa perässä tikkaita pitkin. Pasi avasi kaivon kannen Akin vielä potkiessa Ossia. Tämä eli vielä - jotenkin. Aki kääntyi Pasin puoleen ja kysyi:

”Saat päättää: Pää ja jalat edellä?”

”Heitetään se vain jalat edellä. Siellä on kyllä vettä pari metriä. – se hukkuu kuitenkin.”

”Tuota.. Se taitaa olla iha sama että kuinka päin me se viskataan sinne.. Tää taitaa olla jo kuollut. Ei enää hengitä.”

”No tiputetaan se pää edellä, vaikka se kyllä meneekin aika kasaan.”

”Okei.. Ota kiinni.”

Aki potkaisi vielä yhden kerran Ossin mahalleen, otti kainaloista kiinni ja raahasi Ossin kaivoon. Kuului vain loiskahdus ja sen jälkeen hiljaisuus. Pojat katsoivat toisiansa silmiin öljylampun hämärässä. kummankaan silmissä ei ollut katumusta. Tehty mikä tehty. He laittoivat kannen kiinni ja läksivät. Kävellessään autolle he pohtivat sitä että nyt kai sitten olisi aika
täyttää kaivo mullalla. Että ruumis ei paljastuisi kenellekään, mätääntyisi pois.

Kello oli seitsemän.

Ossi julistettiin viikon päästä kadonneeksi. Ihmiset alkoivat muistella että missä olivat hänen viimeksi nähneet. Aki kertoi sen tarinansa, että oli tarjonnut kyytiä Ossille Purolasta. Mutta matkalla tämä oli paljastanut että oli nainut Marian kanssa. Matka oli tyssännyt siihen kun se oli vielä kehunut nussineensa Annenkin kanssa. Aki oli vain vetäissyt Ossia turpaan ja jättänyt
tien poskeen. Sen jälkeen hänestä ei ollut mitään havaintoa. Maarit alkoi itkeä kuultuaan uutisen Ossin poismenosta, hän tajusi ettei Ossi ollut vain pelkkä kaveri vaan paljon enemmän. Hän oli rakastunut tähän. Eeva ja Anne surivat muun ryhmän mukana. Spekulointeja siitä, että mitä Ossille oli käynyt kuuli vielä viikkojen päästä. Mutta asia unohtui pian kahvipöytäkeskusteluista. Pikkuhiljaa koululla kaikki palautui entiselleen.

Hyvinkäällä Ossin vanhemmat olivat tulleet kotiin ja tajunneet sen, että poika oli ollut kotona koko ajan. Kirosivat sitä aluksi. He kuulivat totuuden poikansa asioista, kun vastasivat Maaritin soittoon. Uutinen oli heille shokki. Helmikuussa Maria kysyi, kun tuli takaisin Ruotsista, Annelta että tiesikö hän sitä missä Ossi oli. Maria paljasti sen että oli ”myöhässä” ja sen takia hän halusi tavoittaa Ossin. Anne oli tokaissut, ettei asia paljoltikaan kiinnostanut häntä. Mutta hän sanoi että kai se oli itsensä tappanut johonkin. Se vain oli yhtenä päivänä hävinnyt jonnekin. Anne sanoi sen olevan hyvä, sillä jo sitä Ossia oli jo siedettykin.