VÄLITUNTI


Meillä oli tunnilla sellainen välituntimainen tauko, kun opettajan piti noutaa luokkaan televisio viereisestä luokasta. Kun hän oli mennyt, niin eturivissä istuneen Kaisan matkapuhelin soi ja luokka hiljentyi kuuntelemaan. Jotain oli ilmeisesti tapahtunut, jotain pahaa. Sen luimme Kaisan eleistä. Opettaja tuli television kanssa sisään, kun tyttö sai sanottua uutisensa joka kosketti koko ryhmää:

"Markku on kuollut"

Hän sanoi sen lopettettuaan puhelun. Lause ei ollut tarkoitettu kenellekkään, mutta se täytti koko huoneen. Vaikka olikin sanottu tavallisella mutta vapisevalla puheäänellä. Me katselimme toisiimme epäuskoisina. Kaisa pyysi lupaa poistua itkemään, hän oli ollut Markun tyttöystävä ja siksi Markun perhe olikin soittanut uutisen hänelle. Opettaja, joka oli jättänyt television heti oven eteen kuulessaan uutiset, antoi luvan. Kaisa halusi nyt olla yksin, mutta silti Tanja lähti hänen mukaansa lohduttamaan. He olivat parhaita kavereita.

Tilanne alkoi pikkuhiljaa palautumaan oikeisiin normeihin, no ainakin yritys oli kova. Sitä tunnelmaa, mikä oli ollut ennen puhelua - sitä ei enää voisi tavoittaa mistään. Tieto Markun kuolemasta oli herättänyt paljon tunteita läsnäolioissa. Jotkut heistä olivat olleet oikein läheisiä Markkuun ja toiset vain tuttavina. Silti hän oli ollut osa meidän ryhmäämme jo 2 vuotta.

Sähkökellon viisari liikahti. Tuota kolahdusta seurasi yhä sitä hiljaisuutta mikä oli kuulunut edellisen puheen jälkeisessä tilassa. Ihmisiä, 8 kappaletta. He olivat hiljaa. Opetustilanne oli loppunut tuohon puheluun. Maikka ei enää tahtonut opettaa sillä Markku oli ollut opettajan suosikkeja lähinnä luokan ilopillerin vuoksi. Se oli hän. Nyt ei kukaan tiennyt mitä pitäisi sanoa. Oli hiljaista. Viimein takarivistä kuului varovainen kysymys.

"Miten, kuinka ja miksi?"

Ainoa vastaus oli jälleen sähkökellon kolahdus. Kaikki kyllä tiesivät että miten asiat olivat. Sitä oli 5 heistä edellisenä iltana ollut todistamassa. Ja tänä aamuna kertoneet siitä muille. Markku oli joutunut sairaalaan. Hän oli kävellyt auton alle. Ei tietoa siitä, että oliko kyseessä onnettomuus vaiko tarkoin harkittu teko. Kumpikin vaihtoehto tuntui paikallaolioista pahalta ajatella.

"Markku on kuollut. Mä tiedän mikä se oli. että mikä se oli.."

Viimein kuului toisaalta takarivistä. Katseet kääntyivät. Viisari kolahti jälleen eteenpäin. Puhuja oli Pete, Markun hyviä kavereita.

"Se oli tahallinen teko. Markku oli kertonut aikeistaan minulle jo toissapäivänä, oikeastaan jo viime viikolla. Se tappoi itsensä."

Tällä kertaa ei hiljaisuus pysynyt samana. Alettiin kyselemään tarkemmin syistä. Siis salaisuus piti kertoa. Paljastui että Markku oli saanut tietää sairaalassa oleessaan että oli sairaampi mitä oli luullut. Markulla oli ollut jo pitkään yskää. Hän oli pitänyt sitä vain ohimenevänä haittana. Mutta se oli vaikuttanut sydänlihaksen toimintaan. Markun suvussa oli sydänvikoja ja nyt Markun oli lääkärin mukaan otettava iisimmin, jos tahtoi pysyä hengissä. Hänet pantiin ohitusleikkausjonoon. Ja se puolestaan oli torpedoinut kaiken - Markun suunnitelmat ja haaveet olivat kaatuneet. Sillä tilanne ei sallinut urheilemista. Hän ei saisi enää vaellella erämaissa. Markku rakasti niitä. Siksi myös elämänhalu haihtui. Ei voisi enää olla erämaaopas.

Kaisa tuli takaisin sisään Tanja vanavedessään. Pete sanoi hänelle kertoneensa luokalle Markun tilanteen. Kaisa oli rauhoittunut kylliksi, että pystyi kertomaan sen, mitä oli tapahtunut eilen kun hän oli ollut Markun kanssa.

Radiossa kerrottu joutsenista jotka olivat jäätyneet kiinni lampeen ja kuolleet siihen. Markku oli ollut kotonaan yksin ja kuultuaan tuon hänelle oli tullut huono olo, eläinrakas kun oli. Joutsenet olivat jäätyneen jaloistaan kiinni. Ne olivat pakokauhun vallassa yrittäneet varmaan päästä irti - tuloksetta. Tuon jälkeen Markku oli kertonut Kaisalle totuuden tilanteestaan.

Tuli hiljaista, kukaan ei osannut sanoa mitään, Minä lähdin ensimmäisenä halaamaan Kaisaa, antamaan osanottoni. Koko muu luokka - opettaja mukaanlukien - seurasi esimerkkiäni. Sähkökellon viisari kolahti näyttämään, että tunti olisi ohitse.