Simo Pahulan Nettipäiväkirja

Simo Pahulan nettipäiväkirja
Talvi 2016

<< Talvi 2015 - Kevät 2016 >>

______________________
Talvi 2015/2016 - yritti voittaa minut

Tämä oli pitkästä aikaa onnistunut merkintäsivu.

Tätä nettipäiväkirjaa ylläpidetty
09.05.2002 alkaen

Tää on osa
suurempaa kokonaisuutta:
Kotisivuni

Kotisivuillani tämän nettipäiväkirjan helppo ohjaus,
arkisto, muistot ja suuri tekstiarkisto.
Tämä tiedoksi heille, joka tulivat tälle sivulle nettihaun myötä

Kirjoitan, siis olen.
Tutustu tekstiarkistoonikin.
Myös kuvablogini on
tutustumisen arvoinen paikka

Merkinnät tältä sivulta

03.01.2016 - Vuoden ensimmäinen.

09.01.2016 - Yöllinen.. VHS tallenne sai ajatuksia aikaan.

23.01.2016 - Numeronäppäimistö kuten aikakausi

01.02.2016 - Helmikuun ensimmäinen vuonna 2016

05.02.2016 - Yksineljä, kaksoispiste, yksikaksi

07.02.2016 - Tajuamisia erittäin liukkaalla jalankulkusäällä.

15.02.2016 - Maanantai viidestoista helmikuuta kuusitoista

21.02.2016 - Uutta viikkoa päin

29.02.2016 - Karkauspäivä, seuraavan kerran neljän vuoden kuluttua

07.03.2016 - Hautajaisten jälkeen

13.03.2016 - Hurraa - se kirjoittaa ns yöllisiä

21.03.2016 - Muuttolinnut saapuvat lappiin

Poiminnat tältä sivulta

Kohokohta elämästä, Helsingin päärautatieasemalla >>

Dokumentti Online suicides, elämän peilausta taas >>

Sairaskertomus, tästäkö sitten elämä taas muuttui? >>

Sairaana, ajatuksia kuten rautatiestä >>

Elämän helvetistä tai seestyvästä saunasta >>

Se kai on vain elämää. Kuolinuutisiin on näinä ikävuosina totuttava >>

Siivouspäivällistä elämän peilausta >>

Mitäänsanomaton karkauspäivämerkintä >>

Hautajaisten jälkeen, pohdintoja minkälainen voisi olla se oma muistotilaisuus sitten joskus >>

Huomattuja muutoksia, Elämänkaariajattelua >>

Yöllistä totuutta ja pohditaa siitä isyysjutuista. Elämä on >>

Ja kohokohtia elämästä. Kävin uutena vuotena jälleen Helsingissä. Ei matkakuvausta, vaan kohokohtia elämästä.

Helsingin päärautatieasema ja Minuuttibaari. Myönnetään, kävin yhdellä. Paikassa soi Radio Rock, jossa ensin tuli listaa missä miehen ei kannata pitää verkkareita. Kuten kauniin naisen nähdessään ja muuta erektiovitsin tynkää. Mutta sitten se tapahtui. He soittivat Johnny Cashin "Hurt" kappaleen. Mahtava hetki. Mahtava kappale ja minä istuin vastapäätä sitä uusittua näyttöä, jossa näkyy lähtevien junien listaus. Puluraukka etsi ruokaa ihmisvilinässä ja hyvää musiikkia. Lähdön tunnelma valmiina ja täysilä.

Päätin että tämän hetken tulen muistamaan lopun elämääni. Jotenkin onnellinen hetki keskellä Helsinkiä, paikassa josta tykkään paljon. Samalla katsellen ihmisvilinää ja taisi siinä junakin lähteä kun näyttö muuttui. Aivan mahtava tunne! Kuten maailma hetkeksi oli samalla linjalla ja minä hymyilin tunnetta. Sitten maailma jatkui, kappale loppui - paikkaan tuli uusi lasti ihmisiä ja kuten kuppilan nimi sanoo - ei sinne asumaan jäädä - joten tyhjensin tuoppini ja lähdin odottamaan intercityjunaa Jyväskylään.

Junassa sitten kävi niin, että kanssamatkustaja ei ollut osannut käyttää junan vessan oven lukitusnäppäintä vaan säihkähti. Oven valot paloivat vihreinä. Pyysin siltä naiselta anteeksi enkä loppumatkaan sitten käynyt vaunussa numero neljä. Istumapaikkani oli vaunussa kaksi, mutta ilmeisesti muutkaan eivät käytä rautatieaseman vessoja. Jämsässä sitten autoin näkövammaisen naisen junasta ulos asemalaiturille, jossa häntä tulleet saattajat odottivatkin. Sain kiitoksen.

Kyseessä ei siis ollut se sama nainen, jonka vessapuuhat keskeytyivät valtion rautateillä kulkeneessa intercityjunassa ennen Toijalaa.

Matkat menivät hyvin ja taas on kuten akut ladattuina. Sekä alustava päätös tehty, että kyllä ennen kesää - Näen Helsingin uudelleen.

Olen täällä kertonut joskus dokumentista nimeltä "online suicides" Satuin löytämään sen VHS-kasetin jolle se oli tallennettu kymmenen vuotta sitten. Linkki

Tuli mieleen, että minullla on täällä iso arkisto tekstejä, joissa olen itse purkanut masennustani tarinoihin, jotka päättyvät mustasti. Pitäisikö siis minulla olla vastuuta siitä - että myös toitotan täällä asiaa siitä, miksi asia on näin?

Eli tarkemmin kerrottuna: Tekstejeni tarkoitus on purkaa pahaa oloa ja toivomuksenani on se, että niiden lukeminen auttaa muita - jotka voivat pahasti. Itselläni nyt ajatuksena olis kai jatkaa elämää.

Vuosi 1996 taisi olla 20 vuotta sitten, se vuosi oli elämäni ensimmäinen Järvenpää kokemus. Aikuistuin. Opin että itse osaan tehdä asioita kuten matkustaminen. Itsetunto kun oli noina vuosina aika alhaalla. Yksi suhde kyllä auttoi siinä asiassa, mutte siitä sen enempää. siitä on täällä kerrottu tarpeeksi. Lue tekstiarkistosta Losin my religions.

Mutta se aika, siis kaiketi 21 vuotta tästä hetkestä ja se mitä asioita tuossa dokumentissa tuli esille. Ihmisilla saattaa olla 'aineita' hallussaan, joilla ei kestäisi kuin kymmenen minuutta loppuun.

itselläni oli.. satsi. Tallessa sitä varten, että jos sitä tappaisi itsensä tänä iltana? Se oli tappaja annos murskattuja unilääkkeitä. Kai ne oli jossain muovipussissa. En enää muista.. Mutta mä selvisin siitä ajasta. Olen tehnyt itsestäni oikeastaan helvetin hyvän ihmisen, joka nyt näinä päivinä vähän murenee.

Mutta tähdennän sitä sivulausetta - etten ole itsetuhoinen näinä päivinä, vaikka elämä (maailma) on mitä on. Monet ovat. Ja kenties löytävät kotisivuilleni.

On hyvää purkamista kirjoittaa tekstejä, tarinoita jotka eivät aina pääty hyvin. Jotenkin siinä aina purkaa pienen palan ahdistuneisuuttaan ja samalla toivoo - että tekstin lukia saisi saman kokemuksen. Uskon että jos ihminen lukee teksin, joka käsittelee sitä kuolemaa oman käden kautta - niin se vähän auttaa. Kenties teksteihini olisi suhtauduttava siten, että ne ovat vain osa matriisia joka tekee minusta ihmisen.

Sori, en keksiny parempaa lopetusta tuolle lauseelle - teen sen joskus. Perusajatuksena olisi se, että mä olin pohjalla. Mutta mä selvisin.

Se pitäis itse näinä päivinä sitten muistaa ja lähitulevaisuudessa. Nyt on vuosi 2016, täytän tänä vuonna 40 vuotta.

kirjoitan päivämäärät tänne kirjaani manuaalisesti ja aloin tuossa katsomaan uudella tavalla tuttua näppämiistöä, jossa nolla (0) on alimmaisena. Se pitkähkö näppäin siis,, jonka ylle sijoittuvat yksi ja kaksi. vuosilukua kun olen kirjoittanut, niin kyllä nyt jo painelen siis jo kutosta. vain kaksi näppäintä ennen yhdeksää siis. Nollavuosi, tässä tapauksessa 2010 oli ensimmäinen vuosi vaikka vuosikymmen jotenkin mieltää alkavan ykkösellä. Eli onko vuoteen 2020 tässä enää kolme vai neljä vuotta? Matematiikka kylä sanoo että 6 + 4 = 10
ja nyt aamukahvia odotellessani se laskutoimitus vääntyy mielessäni muotoon 6 + 3 = 10

Oli miten oli, mutta kohta taas siis vuosilukua kirjoittaessa näppäilen nollaa.

Ainakin tänään se pitäisi tehdä verkkopankin yhteydessä, sähkölasku odottaa maksajaa. Ilmoittaudu maksajaksi tästä linkistä

Itse sen maksan kyllä, mutta aikoihin ei ole tullut käyttäneeksi CTRL+U komentoa, alleviivausta. Aamukahvia siis, alkaa vaikuttamaan aivoissani jo. Veden laskin pannuun vesijohtoverkosta, sähköt keitin sai sähköverkosta - siis atomivoimalasta, Kahvi tulee siltä missä sitä kasvatetaan. Logistiikkaverkko siis tuo sen tänne, logistiikkaverkko - jonka viimeinen palanen olen minä itse ostaessani kahvipaketin kaupasta ja kantamalla sen kotiini. Siis loppukäsittelypaikalleenssa. Jouluna paketissa luki sen sanan "juhla" sijaan "joulu" tälläinen fakta kerrottakoon arkistoon.

CTRL+S on toinen suositeltava komento käyttäjelle, joka tekee uutta dataa kirjoittamalla. Komento tallentaa mitä olet kirjoittanut.

Eli nettipäiväkirjani täytti tuossa 5000 päivää olemassaoloa. Itse merkintöjen määrä tämän vuoden (2016) alkuun mennessä oli 2190, joten tämä olisi merkintä numero 2193 ja siitä tulee 2+1+9+3=15 Eli numero viisitoista.

Kotisivujen hakukoneen ensimmäinen osuma haulla "viisitoista" toi lauseen "Viisitoista astetta hallaa"

Mittarin muistista, nollattu viime keskiviikkona - tänään, tämän kirjoitushetkellä on lauantai - kylmin halla oli -30.2c ja lämpimin +5.0c Astemäärä, jonka mittari juuri äsken rekisteröi.

On siis ollut pakkasta ja itse en siis näemmä enää niin paljon siitä tykkää. vaikeuksia kuten hengittää kun pakkasta on yli +25.0c Kuitenkin selvinnyt parin kilometrin kävelymatkoista. Silmälasit jäässä ja parta samaten, haukkoen henkeä mutta kuitenkin itseäni elossa pitäneenä olen noista työmatkoista selvinnyt.

Lähitulevaisuuden sääennustemalleissa näkyy se - että hirmupakkaset saapuvat jälleen.

..kuten tappamaan minut? Jos oikein kylmäksi menee, niin silloin sovin työvuorot niin - että perille pääsen bussilla ja myös että pääsen bussilla aika läheltä takaisin. Tuossa kun ei ole matkalla mitään paikkaa, jossa poiketa. Ei ole kauppoja sillä suunnalla tuolla. Toisaalta ennusteissa on sekin, että lämpötilat menevät plussalle - mikä tarkoittanee jäisiä tienpintoja - joka myös vaikuttaa siihen, kuinka menen töihini.

Töitä siis on ja tuossa pariin, harvinaiseen otteeseen siellä on tullut hyvä tunne kun on ollut tilanne - että itse vastaan monesta asiasta kun tilanne on se - ettei muita ole siinä paikalla. Se tekee hyvää. Outoa siis, että koen tässä kuopassa jotan positiivista.

Kuten olisiko se sitten se minuun sisäänrakennettu tahto joka tahtoo ylläpitää ja jatkaa elämää?

Olen ollut viikon kipeänä. Se alkoi sillä tunteella viikko sitten maanantaina, että kurkussa alkoi tuntumaan ns. pala. Se tuli sitten flussaksi, yskäksi ja hengitystieinflektioksi.

Ettei tässä pariin päivää ole pahemmin saanut ääntä tai kunnolla hengitettyä. Kotihoitotoimet eivät auttaneet yskään ja siihen hengitysongelmaan. Tuli sairaspäiviä. Flussa ja kuume menivät kyllä ohi, mutta täyteen kuntoon tässä ei ole päästy. Hengitysvaiva vähän estää kunnon yöunia. En ole ollut pitkään näin aikaan kipeänä. Ja nyt se kolahti sitten kunnolla.

Vielä kun ei ole saanut kunnon unta muuten, kuin tekemällä epämääräisen tyynykasan - niin on herännyt niska ja pää kipeänä.

On siis ensimmäinen helmikuuta vuonna kaksituhattakuusitoista. Tai oli.. päivämäärä vaihtui juuri. muttei tässä varmaan unta saisikaan helposti.

Tänään lähdin Apteekkiin ja matkalla sinne iski pari yskäkohtausta. Apteekista sanottiin että parempi jos meet ensiapuun. Valuin siinä sitten bussipysäkille, ei juuri siihen hätään ollut autoja tulossa - joilla olisi päässyt sairaalaan. Tilasin siihen sitten taksin ja menin sillä Jämsän aluesairaalan ensiapuun.

No tuota tutkittiin mikä se voisi olla, puhetta kuitenkin sain - kiitos sen hätälääkkeen jonka ostin apteekista. Röntgen ja verinäyte. Annettu. Odotusta, uudelleen sitten lääkärin vastaanotolle. Tietokoneen pystynäytöllä keuhkokuvani. Kuulemma puhtaat mutta kuitenkin.. kyllä se on rahissut toi hengitys omastakin mielestä. Lääkäri sanoi sen mitä olen epäillytkin. Asma. Vai olisiko oikea kirjoitusasu astma.. sama se. Se ehkä siis minulla on. Kuukauden päästä tietää paremmin.

Kävin sitten toistamiseen apteekissa. Ostamassa sähköisellä reseptilla kortisonia ja... kiekko inhalaattorin.

Voihan se olla kuitenkin flussasta johtuva inflektio. Sillä tiedolla pitää itseään rauhoitella. Muita asioita tähän väliin.

Juuri nyt - 02.02.2016 0:15 Suomen rautateillä kulussa oli tasan 69 junaa. 12 kaukojunaa, 11 lähijunaa, 2 veturia, 42 tavarajunaa, vaihtotyökoneita oli kulussa kaksi mutta työkoneita ei yhtään.

Hyvä ja mielenkiintoinen löytö. Perustuen avoimeen dataan. Veturi numero 11811 on matkalla Kokkolasta Ouluun. Talvivaaraan matkalla oleva tavarajuna ohitti juuri Jämsän aseman. Mitäs muuta mielenkiintoisen kaltaista tapahtuu Suomessa juuri nyt. Tiehallinnon kelikamerat päälle. sillä oman päivän surkuttu ei nyt nappaa mitenkään. Itsehän tässä yritän hengittää siten, ettei yskäkohtausta tule.

Lapissa, Näätämössä on kaupan pihalla jälleen ruokarekka valot pimeänä. Kuski vetelee rekan nupissa vissiin sikeitä. Hän on vetänyt verhot ikkunoihin noin 21:15. Miksi tuo tieto näkyy kamerassa? Rekka on pysäköityneenä vähän sivuttain kameraan nähden siten, että ohjaamohytin läpi näkee kulmasta. Hyviä unia sinne Pirkkarekkaan. Muu suomi saa näemmä olla rauhassa tutkimiselta, tiehallinnon uudistettu palvelu kaatui jälleen kerran. Vanha oli varmaan liian hyvin toimiva - että tarvittiin uusi.

Ostin tuossa itselleni uuden "lelun" Bluethoot kuulokkeet puhelutoiminnoilla. On hyvät! Enempää jaksa nyt niistä paasata. Ulkona on julma talvi, joten tässä vielä hetken aikaa terapialuonteisesti katson Google Earthia ja katunäkymiä Suomesta. Suomen kesästä.

Kellonajan voisi ilmoittaa myös noin. Mitenkähän tuosta uudesta asiasta, jonka löysin netistä - junien kulkutiedot vaunut orgissa - saisi kuten ponnahduslaudan ajatuksiin ja sitä myötä kunnon ajatusvirtaan?

P 711 pikajuna Kuopiosta Oulun kautta Rovaniemelle. Isommalla voittosummalla vaikka lotosta, lähtisin matkustelemaan junilla. Mainituista paikkakunnista enemmän muistoja jälkimmäisistä kahdesta. Oulusta ja Rovaniemestä. Kuopion ohi vain kuten ajettu paluumatkoilla Rovaniemeltä etelään. Viime kerta Rovaniemellä oli ensimmäinen tädin hautajaisten jälkeen. Kaupunki oli muuttunut ja samoin oli muuttunut elämä. Vähän surullinen matkahan se oli, mutta hyvä että tuli tehtyä. Aika menee eteenpäin ja asiat muuttuvat. Rovaniemellä se oli uudistunutta katuverkostoa ja uutta teknologiaa kadunkulmissa. Siellä päin on suuria mainosvideonäyttöjä.

Oulu, nykyään enemmän se Kempeleen Zeppelin kauppakeskus on tullut tutuksi ja muistoja sieltä tietenkin on. Kylliksi että tietää missä on ne yleisövessat. Kerran vuosia sitten katsottiin että jos minä olisin lähtenyt Ouluun kouluun. Kuinkahan senkin asian toteutuminen olisi muuttanut elämääni.

Mitä nyt mietin sitä, olin tuolloin ehkä 17 vuotta. Ja kotiseuduille olisi tuolloin tullut lähes 400 rautatiekilometrin välimatka. Olisi se varmaan aikuistanut nopeasti. Ehkä mä olisin jäänyt sitten sinne. Ouluun. Käynyt kerran kuussa junalla kotona.

Toteutuihan se sitten kun olin 19 vuotta. Muutin opiskelemaan Järvenpäähän, kotiseuduille oli lähes 250 rautatiekilometrin matka jonka kuljin kerran kuukaudessa. Pikajunilla. Siitä toi vuoronumero P 711 iski silmään listauksesta. Junamatkat

auttoivat mut nuoruudessa pahimman yli, huomasi että pärjää itsekin maailmalla ja siten rakastui rautateihin.

Televisiosta, Discovery Channelilta tulee ohjelmasarja Rautatie alaskaan. Siellä päin oli tapahtunut tälläistä. Vanhempi rautatien varressa asuva nainen oli saanut aivohalvauksen, ambulanssihelikopteri ei ollut päässyt ilmaan myrskyn takia - apuun hälytettiin rautatieyhtiö. Juna tuli ja pelasti naisen kyyditsemällä hänet lähimpään sairaalaan.

Hieno tarina. Kiteyttää sen kuinka Alaskan rautatie on siellä asuville elämän ja kuoleman kysymys.

Tavallaan se että Jämsä on rautatiepaikkakunta ja täältä pääsee junalla halvalla vaikka Jyväskylässä käymään - on itselleni kanssa kuten jonkunomainen pelastusreitti. Pääsee matkustamaan.

Tulevaisuudessa raiteet saattavat viedä minua myös sairaalaan tarkastettavaksi. Jämsää ängetään Pirkanmaalle, vaikka Jyväskylä olisi paljon lähempänä hätätapauksia ajatellen. Tampere on 30 kilometriä kauempana mitä Jyväskylä.

Mutta kuitenkin nopeasti ja helposti pääsisi myös Tampereen sairaalaan julkisilla sitten kun alkaa olemaan tarvetta. Tässä viikon ajan olen pikkuhiljaa sopeutunut ajatukseen, että...

Saamassani reseptilääkkeessä lukee "1 tabletti päivässä viikon ajan. Astman pahenemisvaiheen hoitoon"

Pelottaahan se tietenkin ja vaikutukset masennukselleni ovat hyvin arvattavissa rivien välistä.

Tällä hetkellä mainittu pikajuna odottaa Oulun asemalla aikataulussaan merkityn ajan koittamista. Ouluun pääsee suoralla juna-yhteydellä myös Jämsästä.

Puhetta junista ja rautateistä. Selvä merkki että tahtoisin päästä matkalle. Onhan tänä vuonna tulossa niitä matkoja.

Tämä talvi alkaa lautumaan. Hyvä, sillä tämä talvi voitti sitten minut. Vaikka tarkemmat tutkimukset ovat vasta tämän kuun lopussa - niin kyllä sen itse jo tietää.

Kävin kaupassa. Vointi siis on tänään parempi mitä se eilen oli. Tai ehkä nyt on tasaantunut tähän samaan. Että nyt pystyy haukottelemaan ja yskä pysyy nyt enemmän poissa. ajatuksia tietenkin tämä on aiheuttanut ja tuossa tullessani kaupasta, vähän matkaa Ottoautomaatista itäänpäin - ex tuli vastaan. Se kirsi. Tunnistin kyllä kun se tuli vastaan. Muttei minulle mitään oloja siitä tullut. Ei minkäänlaista ahdistusta tai ajatuksia. Kyllähän se morjesti minua, mutta miksi minä ilmaa morjestaisin?

Eli se lehti elämässä on sitten käännetty. Minä en enää jaksa olla vihainen sille. Kaiketi käyttämäni kielioppi paljastaa sitten sen passiivi-agressivisuuteni, mutta näillä korteilla mennään eteenpäin. Tämä oli vain jotain sellaista, jonka tahdoin kirjoittaa heti ylös.

Kaiketi se on sitä, kun elämässä alkaa tapahtumaan aika paljon asioita - joiden myötä ikivanhat asiat saavat jäädä. Pitää vain päästää irti. Ja sitten kaikenlaisia kielikuvia käsijarruista, korkean mäen laella olevista kärryistä yms. tavaroista.

Jotain hyvää siis tässä ajassa , kun tuntuu siltä että oikein tuntee miten elämä on muuttumassa. Että vanhoille asioille ei enää ole sijaa. Isyystunteet ja siihen liittyvät perhetoiveet ovat vielä tallella - mutta yhä pinnan alla.

Jälleen elämä menee siten, että omat entiset jutut jätetty pois niitä sen kummin miettimättä. Viimeisen kerran käynyt mielessä edellistä merkintää kirjoittaessa. Eli selvennystä asiaan, sillä elämähän jatkuu? Ei täysin totta. Jälleen kuolemantapaus suvussa ja vähän aikaa mietittyäni sain paljon muistoja menehtyneestä. Lapsuudesta ja sitten aikuisempana. Aivot ovat jännä elin. Ei sitäkään metsäjärvisuotelu retkeä ollut muistanut vuosiin. Sitten vasta kun havahtuu siihen, ettei enää uusia muistoja tule - muistot avautuvat.

Uutinen tuli illansuussa. Päivä sitä ennen oli siivouspäivä. Tai siivosin vain eteiseni - kiitos vieläkin kipeänä olevan niskani. Meni viime viikonloppuna huonolla tyynyllä nukkuessa jumiin. Tässä siis on jo melkein täyden kuukauden saanut olla kipeänä. Sais jo kyllä riittää.

Hyvin vaaralliset jalankulkusäät jatkuvat. Pakkasta ulkona nyt tällä hetkellä -4.5c ja kiristyy koko ajan. Parin päivän ajan on ollut plussa-asteita. Vanhoja kissoja ja koiria ei ole satanut. Säätiedoitus päättyi tähän.

Eipä tässä näemmä paljon vaihdella aiheita.. Tietty nyt olen surullinen kuolinuutisesta.

Viimein sitten niskat ovat parantuneet,olivat viikon jumissa. Tänään sunnuntaina pidin sitten siivouspäivää.

Eilen aloitin ja viimein vaihdoin huonekalujen järjestystä. Huomenna vielä toi keittokomeron järjestely ja sitten jälki-imurointi jonka jälkeen homma olisi sitten tehtynä. Ja mitä sen jälkeen? No kait lepoa telkan ääressä ja sit tiistaina töihin. Keskiviikkona aika sairaalalle.

Tarkemmat astmatutkimukset. Tässä ei ole ollut melkein kuukauteen mitään oireita. Näinkö se sitten alkaa loppumaan tämä aikakausi omassa elämässä, kun jotenkin on ollut terve? - Siis tietenkin tässä miettii, että oireiden poistuminen ei kai ole selvä merkki asioista. Jotain minussa kyllä on, mutta ei se ainakaan sellaista hengenahdistusta ole, mihin tarvitsisi inhalaattoria päivittäin. Ei ole edes mitään lääkitystä päällä, mitä nyt tässä viikon ajan tota burana nelisataista on syönyt niskakipuun.

Elämän peilausta.. Jostain syystä se olisi kiva tehdä tässä taas. Vaikka tältä päivämäärältä, 21.02 - otos neljältä vuodelta.

Yksitoista vuotta sitten olin Kaipolassa, en asunut vielä keskustaajamassa. Hiihtoloma kai oli tuolloin kyseessä, kerta tietokone oli mukana. Menolippu takaisin Järvenpäähän, missä tuolloin opiskelin. Hienoa. Kaipaan toisinaan niitä aikoja, mutta onneksi nykyään VR:n junissa on halpaa käydä Jyväskylässä katsomassa isompia ympyröitä. Menopaluu junassa alle kahdeksan euroa - jos oikein muistan.

Kymmenen vuotta sitten Valion maitotölkeissä oli piirroslehmiä. Nykyäänhän niissä on.. öö.. ihan sama - en mene lunttaamaan asiaa jääkaapistani. Siis ostaa viikottain jotain kolme tölkkiä maitoa, eikä sitten muista minkälainen tölkki se on. Kai siinä on sininen sävy. Sama se.

Yhdeksän vuotta sitten.. Onneksi nyt ei ole tuollaisia pakkaslukemia, empä tiedä johtuiko ne taannoiset selvät astmaoireet pakkasista. En ole koskaan tykännyt talvista ja tänä vuonna taidan saada ihan paperilla selväksi sen että miksi asia on näin. Siis selvityksen muille, itsehän sen tiedän. Talvi on ihmisten kidutusaika ja minä en talviurheile, piste. Riittää kunhan kaatuamatta selviää kauppa ja työmatkat noilla jäillä.

Kahdeksan vuotta sitten oli töitä paikallisessa S-marketissa. tykkäsin kyllä, enpä enää tiedä jaksaisiko kroppa sitä enää vai lieneeköhän tämä argumentointini lievästä masennuskesta johtuvaa. Kaiketi, muttei sitä tässä nyt sen lähemmin tarvitse analysoimaan ruveta.

Pitkästä aikaa tein kotisivuille uusia pikkukuvia kuvittamaan tätä nettipäiväkirjaa. Kuvat eivät ole mitään HD tasoa ja vain siitä syystä, että kotisivutilaa en ala tuhlaamaan isoihin kuvatiedostoihin.

Tänään siis vietettiin karkauspäivää. Siis siihen kuuluu ei niin vakavasti otettava kosintaperinne. Että naiset kosivat ja kieltäytyjä saa ostaa tälle hamekangasta. Tein tuosta sukupuolineutraalin lauseen. Sillä nykyään on sallittua myös se, että naiset voivat kosia myös naisia. Mitenkä sitten on sen hamekankaan laita? Flannellia. Miksi tuosta tuli heti flanelli mieleen.. Kai joku aivotappomedian aiheuttama aivopesu on tuottanut tulosta.

Wikipediasta ei sitten löytynytkään artikkelia karkauspäivästä. Uudelleenohjaus sivulta Karkauspäivä sivulle karkausvuosi ja sillä asiaa roomalaisten ajoista ja nykysen kalenterin syntymävaiheista. Ehkä sitten neljän vuoden kuluttua sieltä löytyy tuo hamekangas asia.

Ellei sitten, ennen sitä ole Neptunut törmännyt maapalloon. Google sky mapin mukaan maan ja auringon välissä olisi nyt neptunus. Todellisuus taitaa olla kuitenkin sitä luokkaa, että kyseinen planeetta on hyvin kaukana auringon takana maapalloon verrattuna. Joten ei vielä ole kosmisia törmäyksiä tulossa.

Tosin se komeetta apophis on koko ajan tulossa lähemmäksi maata. Tuleeko siitä sitten koominen kosminen törmäys tai sitten ei. muistaakseni vuosiluku olisi 2029 kun toi ennustettu ohilento / törmäys tapahtunee. Vuoteen 2020 on enää jotain 3 vuotta ja kymmenen kuukautta, jos aivoni nopeasti toimien saivat tämän laskutoimituksen aikaan.

Tilanne on nyt se, että silmät kiinni kuuntelen Amerna-yhtyettä. Sormet näppäimistöllä. En ole pitkään aikaan näin kirjoittanut. Tuntuu hyvältä. Voisin vaikka noita tekstejänikin vähän eteenpäin kirjoittaa.

Tosin nyt on siis karkauspäivä ja tarkoittaisiko se nyt sitä, että olisi katsottu menneisyyteen, että olisiko jotain mielenkiintoista kirjoitettu edellisinä karkauspäivinä? Empä taida jaksaa. Että vuoteen 2020 tiedoksi, karkauspäivänä 2016 ei tapahtunut sulle mitään ihmeellistä. Et käynyt edes ulkona.

Mitä sitä aina ulos mennä, olihan tuossa viikonloppuna tarpeeksi sosiaallista elämää.

Viime viikonloppuna oli hautajaiset, omaa sukunimeä kantanut haudattiin. Olen huomannut, että tuollaiset ovat ateistille ristiriitaisia tapahtumia. Tietenkin kristillinen tilaisuus ja siunauskappelissa, joten kuulee sitä ns. sanaa. Tahtoisi vain surra, ei koko ajan ärsyyntyä siitä jeesustelusta. Se on kyllä elementti tuossa, mutta ainakaan omissani sitä ei tule olemaan.

Muistotilaisuus saisi niissä olla se suurempi tilaisuus, mitä tuhkaus. Hautajaisissani ei siis tule olemaan arkkua, minut tuhkataan. En tule kuulumaan kirkkoon enää koskaan. Jos sattuu niin ikävästi, että sattuu olemaan vielä vanhempaa ikäpolvea jäljellä, kun kuolen - niin heille kyllä saa järjestää oman tilaisuutensa, jossa voi noudattaa jotain uskonnollisia toimia. Kuten siunauksen, muttei se minuun mitenkään vaikuta. Olen poissa tuolloin kokonaan, mutta kyseinen tilaisuus tietenkin auttaa heitä muistamaan minut.

Jotain ajatuksia minulla on muistotilausuuttani varten. Ainakin jossain välissä voisi soida The Doors - the end. Ja muita klassikoita, joista olen tykännyt. Kertokaa hauskoja juttuja, elämä kuitenkin jatkuu. Ja jos on mahdollista saada mukaan lapsiperheitä - niin kutsukaa heidät. Muistan papan hautajaisista, että lasten läsnäolo ja heidän leikkinsä virsikirjoilla auttoivat keventämään tunnelmaa.

Ja tehkää ihmeessä mun teksteistä kirjat. Nettipäiväkirjasta omansa ja tekstiarkistosta omansa. Näitä kun on ja se on juuri se suurin sisällöntuotanto - mitä olen eläessäni tehnyt. Muistotilaisuudessa saisi olla myös parhaimmat ottamani valokuvat esillä. Tietenkin luonnollista on se, että antaa ihmisten ensin surra minun poismenoani omilla tavoillaan, mitkä tuntuvat heistä tärkeiltä.

Itse en ole lainkaan uskonnollinen ihminen. Muut saattavat olla ja kyllä sitä täytyy arvostaa - omista mielipiteistäni

huolimatta.

Mitenkäs muu elämänkaareni? Olen huomannut että olen alkanut kavereilleni puhumaan viimein niistä haukkalan ajoistani. Kai se kuuluu vanhenemiseen, että vanhat asiat "pui" läpi. Asia ei minua enää haittaa, mutta kerrottakoon että tuossa uudessa kännykässä on parempi Google Earth ja Jyväskylä on sinne laserkuvattu. Eli näkyy jokainen puu ja talo. Kuvaus on suoritettu juuri niinä aikoina, kun se rakennus - jossa yritin itsemurhaa 21.01.1997 23:30 - on purettu pois.

Ja kyllä - päivämäärät ja kellonajat saattavat jäädä mieleen tarpeeksi voimakkaista tunteista.

näkyy siinä kuvauksessa yksi rakennus vielä. Sen näkeminen vain tekee minut surulliseksi ja tietty toiveissa olisi se, että seuraavat satelliittikuvat alueesta näyttäisivät sen kadonneen. Alueesta on tullut asuntoalue, joka on muuttanut täysin sen. Ja miksi koko ajan tässä kutsun sitä Haukkalaa sanalla "alue".. Joku puolustusmekanismi kait. Psykologista paskaa siis.

Kaiketi siis on hyvä, että alan varovaisesti sitä puimaan läpi myös puhumalla. Paljon on tapahtunut niistä ajoista.

Koko ajan paremmaksi ihmiseksi mennyt, mutta särmää tietenkin löytyy. Yleistunne on ollut jo puolen vuoden ajan tietynlainen surullisuus.

Elämään pettyminen. En kuitenkaan ole miettinyt, että tämä voisi olla jo tässä. Joku voima siellä saa jaksamaan eteenpäin, vaikka tajuttavissa on se asia - että hautajaiset lisääntyvät ja niistä selviäminen.

Pitänee tässä oikeasti kirjoittaa omat toiveet kuolemani jälkeen. Olen kuitenkin kohta jo 40 vuotta vanha.

Tänään uutisissa oli asiaa siitä, että sähköpostin keksijä on kuollut. @ - merkkiä hän ei kuitenkaan keksinyt, kehitti vain uuden käyttötavan sille. Itse merkki on 1500 luvun peruja.

Elämä menee eteenpäin ja tässä vaiheessa tätä matkaa voi kertoa yhdellä merkillä missä mennään: ½

Suljen silmäni ja kirjoitan esimerkkilauseen, vain tarkistaakseni että toimivatko aivoni kuten pitää.

Tämä on tietenkin se hetki, kun ajattelen avaavani silmäni - että olen tehnyt virheitä. Aivot siis eivät toimi enää tai jotain. Avataan silmät ja näen , että.. olen tuottanut virheettömiä sanoja. Hyvä. Sillä tahdon joskus tätä - siis että kirjoitttaa ja kuuntelee samalla musiikkia. Se onnistuu parhaiten silmät kiinni.

Bändi olisi sellainen kun the year of no light. Instumentaalia. Siis tämä olisi yöllistä ja testattu se - että kaikki mitä ajattelen vain tulostuu sormien kautta tietokoneelle. Joten mitä tässä sitten miettisi. Mistä pitäisi kertoa..

En ihan ole onnellinen elämääni tällä hetkellä. Saisi olla paremmin. Onhan noita töitä, lainausmerkkejä en osaa laittaa silmät kiinni. Sillä työ on minun mielestäni sellaista, josta saa rahaa - jonka nimi on palkka. Varsinkin näinä ikävuosina,mitä elän. Kai sitä pitää olla sentään siihen tyytyväinen, että ainakin ammattitaito pysyy hallussa. Osaa myydä ja sitä rataa.

Asiakaspalvelu.. Aika jännä asia, että siihen sitten tämä ihminen päätyi ammatinvalinnassaan. Minähän olin nuorempana aivan lukossa, kun oli puhuttava tuntemattomille. Mutta nykyään.. Hyvin sillä saralla menee, ja kentes ehkä olisi muistettava se - että joskus on mennyt huonomminkin.

Ikää kun vain tulee muillekin lisää. Hautajaisia on siis odotettavissa ja menetyksistä selvittävä. Tulevaisuudessa tulen lukemaan näitä sanoja ja varmaankin silloin mietin, että kaiketi taas olisi hyvä vain luotettetava itseensä. Ei nyt ole masennusta päällä, kenties tämä olo on tähän ikään käyvää yleistä pettymystä elämään.

Tiedossa on, että tulen kyllä vielä murtumaan sen isyysasian takia. Se vain on niin syvällä, ettei millään määrällä järkipuheita sitä tunnetta hiljennetä.

Onneksi se taitaa olla nyt se ainoa isompi asia, jota en oikein osaa hallita. Surullista, mutta totta. Tahtoisin nyt olla jo isä, perheellinen. hyvässä ammatissa, tehnyt työuraa ja kai itseäni tunnetuksi.

noista asioista on saattanut tulla tehdyksi toteen, vain se jälkimmäinen. Ne lehtijutut..

Olin paikallislehden etusivulla ja sitten siinä Meidän perhe -lehden artikkelissa. Tehnyt itseäni tunnetuksi. Onneksi Jämsässä ei enää paljon kukaan tuntematon tunnista. Ainakaan ei ole tullut tervehtimään, ei edes ohimennen.

Talvi on onneksi kohta loppumassa. Tuosta nimittäin tuli mieleen yksi tapaus. Oli näitä helvetin kirkkaita päiviä ja mä siristin silmiäni vain sen verran, että suunnilleen näen tuleeko joku auto päälle. niin silloin joku tuntematon ääni tervehti mua. Vastasin kyllä jotain, mutte kun en vain nähnyt että kuka se oli.

Talven valkeus on murhaa. Mutta muuten ei ole mitään kuulunut kummastakaan. Olihan se facebook- viesti viime kesänä,

johon olisi ollut kiva vastata. Mutta kosta kyseessä facebook - niin empähän tiennyt saaneeni viestiä. Kesällä sitä kun käytti mobiilisovelluksella. Samapa toi.

Ei siis masenna? Kysymysmerkki aiheellinen, mutta jää nyt vaille sen kummempia analysointeja. Kuitenkin kuulokkeissa kuuluu yhtye nimeltä totalselfhadred. Olen vain tykästynyt yhtyeen musiikkiin.

Matkaa siis on tehty niistä ajoista, kun perheneuvolassa 16 vuotiaana olin lukossa kun piti keskustella vanhempien läsnäollessa asioista. Kiitos koulukiusaamisesta saadun vakavan masennuksen.

Siitä parin vuoden kuluttua, elämääni astui Jyväskylä. Pikkuhiljaa aloin aikuistumaan. Rankassa ympäristössä, mutta kuitenkin. Niiden vuosien jälkeen Järvenpää tuli mukaan elämääni. Sekä rautatiet. Junamatkustamisen opetteleminen antoi minulle uskoa itseeni. Ja luottamusta. Ehkä siksi mä nykyään niin paljon junista tykkäänkin. Kiskojen päällä oli hyvä rakentaa elämäänsä. Ennen kesää elämäni kulkee niitten päällä vielä Helsinkiinkin.

Että se pikkupoika, joka joskus pelkäsi isoja kaupunkeja - kuten Jämsää - nyt suunnittelee Helsingin matkaa.. Elämä on ja en tiedä sitten sitä, kun minulle on sanottu - kun ollaan elämästä juteltu - että minä olisin vahva ihminen.

Näin luki matkapuhelimeni näytöllä juuri äsken.Kyseessä ilmoitusalue, ilmoitus YLE:n uutisvahti- palvelusta. Joinain aamuina on koko ilmoispalkki näytön yläkulmassa täynnä pieniä yle-ikoneita kertomassa yöllä tapahtuneista uutisista.

Viimeksi niin oli eilen. Suomessa tapahtunut yli 4 richterin maanjäristys. Tai oikeammin järistyksen keskipiste oli vähän matkaa Ruotsin rannikosta perämeren keskukseen päin. Tietenkin siitä on tullut asiantuntioiden arvioita, että tämä on hyvin äärimmäisen harvinainen tapahtuma Suomen maaperällä ja aiheuttajana Atlantin leviäminen sekä maankohoaminen. jännite purkautui ja jossain päin kiuaskivet kolisivat. Tapahtuma-aika lauantaina, vähän vaille sitä aikaa kun sunnuntai koitti.

Tuolloin itse en huomannut mitään. Olin menossa, ystävän luona josta matka jatkui sitten ravintolaan, viihderavintolaan. Missä ei tapahtunut mitään järisyttävää. Paikassa orkesteroinut bändi soitti sen paranoidin.

Muuttolinnut siis saapuvat lappiin, ja se minne ne linnut saapuvat ei koske pelkästään Suomen valtion aluetta, vaan myös naapurimaihin ne laskeutuvat. Koska linnuilla ei ole tajua politiikasta tai alueiden jaoista. Niille riittää se, että puolustavat omaa pesäänsä ja poikasiaan. Eli tavallaan ne ymmärtävät ihmisiäkin.

Ensimmäiset laulujoutsenet ovat pongattu pohjoisessa. Kevät alkaa lapista. Pari vuotta sitten se ensimmäinen helleaalto suomessa koettiin Utsjoella. Valkoselkätikkaa on havaittu Pellosta.

Kyseessä siis paikkakunta, ei maanviljelykseen soveltuva maa-ala. Näin kerrottiin tuossa uutisessa, jonka kirjoittajana on toiminut Kemijärveläinen lintujen harrastaja. He eivät kertoneet, millä tavalla ja kuinka se Kemijärveläinen lintujen harrastaja harrastaa lintuja. Toivottavasti vain bongaa maastossa kiikareittensa kanssa.

Viikonloppuna vietettiin myös sitä Earth Hour - tapahtumaa, jossa valot sammutetaan tunniksi. Itsekin sammutin valoni asunnostani sellaiseksi ehkä kuudeksi tunniksi. Tosin lähdin liikenteeseen, mutta tavallaan sitenhän kaikki osallistuvat tuohon tapahtumaan. Kaiketi se sähkönkulutus kuitenkin tasautuu, kun kotitalouksista lähdetään ravintoloihin, niin ravintoloiden sähkönkulutus lisääntyy kun äänentoistolaitteet laitetaan päälle. Sähkömittarit pyörivät.. Myös silloinkin, jos aasinsilta seuraavaan asiaan sallitaan, eli silloinkin kun yhtye CMX esitti jossain päin Suomea konsertissaan kappaleen Pyörivät sähkökoneet.

Erilaisten antureiden tämän hetkisiä mittaustuloksia. Tietokoneeni puhaltaman ulostuloilman lämpötila on tällä hetkellä +35c, sisäilma +22.8c, kännykkän akun varaustaso 55%, ulkoilman lämpötila on +4.4c ja sisäilma siinä samassa mittarissa +21c

Mutta sisälämpö alkaa laskemaan, avasin ikkunan. Vaikka siellä on nyt kirkasta, niin tavallaan ajattelen uloslähtemistä. Vaikka minulla onkin valonarat silmät. Toisaalta valokuvaus, vaikkakin digikameran yhä ollessa rikki - se pitää hoitaa kännykällä. Mutta se teknologista juttelemisesta.

Merkintä alkaa lähestymään loppumistaan, mutta kerrottakoon ennen sitä kotisivujen käviälaskurista. Siinä on luku 017571 Eli peilinumero jos ottaa ensimmäisen nollan pois. Tämä jää tämän merkintäsivun viimeiseksi merkinnäksi, sillä vuodenaika alkaa vaihtumaan. Talvi lopussa, onneksi ja kevät alkamassa.

Muuttolinnut siis saapumassa suomeen. Hyvä vain, kunhan ei tuossa ikkunan alla ala pahemmin rääkymään. Täällä päin tapahtunee seuraavaa lintutieteellistä, että ensin pääskyset alkavat hyökkäillä ja sitten lokit tulevat joku kesäkuun yö tuohon pihaan rääkymään.

2005	"Huomenna on tiistai.. Taidan käydä keskiviikkona Jämsässä. ostamassa menolipun Järvenpäähän."
2006	"maitotölkeissämme valittaa vieläkin lehmä sitä, ettei sillä ole miestä."
2007	"Pakkasta on tuolla ulkona -25c. Tähtienvälinen tila on näkyvissä. Suuri ja mahtava avaruus."
2008	"Heräsin neljältä, kuten aina. Joistakin ihmisistä se on ilmeisen mielisairasta herätä joka aamu aikaisin, vaikka työt alkavat vasta yhdeksältä."