16.11.2016
Joka olisi kuten päivämäärä 161116 - yöllistä

On yö, kaupunki hiljainen . Asioista sen enemmän antamatta yksityiskohtia - sanotaan että taas autoin ystävää. Miltä tuntui olisi kai se käsiteltävä tieto jota pitäsi nyt kuten käsitellä. Silmieni ollessa kiinni, täysi aivoteho on aktivoitu. siis sitä vain taas auttoi ystävää. Tuntuu kyllä hienolta ja miksi ei tuntuisi? Mähän kuitenkin olen ihminen joka tahtoo tehdä hyvää. Vaikkei tämä saatanan elämä ole aina sitä minulle.

Kohta 10 vuotta pappani kuolemasta. 2008 - 2016 = 8 vuotta. kai. En nyt ala käyttämään tietokoneeni laskutehoa tuohon laskutoimitukseen. Mutta ideana on se, että kuinka se vain katoaa, siis se - että läheisen kuolema vain jää taakse.

Minulla oli tapana... tässä kaupungissa, yhdessä sen puistossa on muistomerkki talvisodassa kaatuneille. Vein pappani kuolemavuodesta lähtien sille aina isänpäivänä hautakynttilän palamaan - kunnioituksesta sotaveteraaneja kohtaan. Vuonna 2011 kai mä sen vielä tein, vuonna 2014 en enää.

Miksi?

On yksinäinen kysymys omalla rivilään.. Isänpäivä alkoi tuossa välissä tarkoittamaan jotain muuta. OMIA isyystuntojani. joo joo.. koko suomen levikissä ollut lehti, jossa kuvani oli ja se teksti myös. Google haku nimelläni tuo sen näytölle taas. ja taas.

Meidän perhe - artikkeli "Kumpa joku kutsuisi isäksi" tai jotain sinne päin. Tämän vuoden isänpäivä.

Minä yritin olla ilman niitä tunteita, kuten tukahduttaa ne taas jonnekin pois tajunnasta. Mutta kuitenkin se, että jos mä tiedostan tahtovani olla murtumatta tuona kyseisenä päivänä, niin sehän tarkoittaa vain kuten pakenemista.

Kyllä se vieläkin tuntuu pahalta, ettei ole isä. En mä tässä sitä ala valehtelemaan. Olisipa isähahmo edes jollekin lapselle. Alkaa pikkuhiljaa muuttumaan ajatukset.

Alunperinhän se oli, että jos sais omia lapsia, niin niiden kanssa voisi olla niille isä, mies, ihminen Mutta.. "Mutta" on tässä vaiheessa ihan helvetin suuri sana.

Ehkäpä nämä sekavaiset ajatukset vain tarkoittavat sitä, että minusta olisi todella kivaa kasvattaa jostakin vauvasta kunnon ihminen. Enhän mä kai muuta toivoisi.

---

20.11.2016
Yöllistä, osa tarkoittaa palasta jostakin

The pain is a shapeles

Kuuluu tämän musiikkiesityksen nimi olevan, joka nyt soi korvissa kenties syövän riskiä nostavan bluethoot-tekniikan siivuttamana - mutta hei.. tekniikka. mehän rakastamme sitä, vaikka ehkä kenties se saattaa lopulta tappaa meidät. Ennen kun asiaani pääsen, niin heitetään hauska fakta ihmiskunnan teknologian tasosta vuonna 2016.

Jos nyt havaittaisiin suuri komeetta, joka on törmäyskurssilla maapallon kanssa ja törmäykseen olisi 10 vuotta aikaa - maailmanloppu tulisi. Rivienvälilaskutoimitus: 1+2+3+4=10

Minulta kysyttiin tuossa lähiaikoina, että olenko masentunut? Vastaukseni tuolloin oli, etten ole. Vaan olisiko kyseessä kuitenkin se - että olen ollut masentunut jo liian kauan aikaa - jotta siitä tunteesta on tullut vakio. Olisinko vain sopeutunut jo ajatuksiin, joita en ole käsitellyt sanallisessa muodossa? Entä jos tämä nykytilanne on tehnyt sen, että olen vain mukana elämässä - siitä sen enempää ajattelematta?

Kenties tarvitsen vaihtelua, edes pientä sellaista. Kai se on päätös sitten, että varaan junaliput taas Helsinkiin. Suomi 100 vuotta juhlavuoden avajaisiin.

Helsinkiin.. Sinne olen tehnyt jo monta matkaa. Minä, joka joskus pelkäsi kuten Jämsän keskustaajamaa. Elämä kehittää minua koko ajan, mutta se myös rankaisee.

Ei toimi mykkäkoulu exän kanssa, ei mene viesti perille - että älä saatanassa enää mua morjesta. Täytyy kyllästyneenä viimein siihen tilanteeseen - alkaa käyttämään sanoja. Ei kai ole muuta ratkaisua sen asian suhteen.

Ei sen asian nyt enää pitäisi haitata, mutta se vain haittaa. Onneksi kaupungissa on rautatieasema.

Tänään on se päivä elämässäni, kun ikävuoteen 40 on jäljellä vain 20 päivää ja sattuu vielä päivämäärä olemaan 20. päivä.

Elämä vain jatkuu eteenpäin. Teen ratkaisuja tässä loppuvuodesta.

En todellakaan ole tyytyväinen nykytilaan.

---

24.11.2016
Enlightment to yöllistä

Taas yöllistä. ja ehkä aiheesta . Oli surullinen olo viimeisen päivän ajan. Se vain tuli unestani, jonka näin. Olin siinä tullut isäksi. Hyvin todentuntuinen uni. Että kiitos aivot siitä - rankaisen teitä alkoholilla ens viikonloppuna. Oli helvetin hienoa, minulla oli poika joka unen eri vaiheissa oli eri ikäinen. Arvosti isäänsä, minua. Taistelin tänään murtumisen tunnetta vastaan. Onnistuin siinä, mutta se on vain rantahiekkaan piirretty viiva - ennen seuraavaa valtameren aaltoa.

Eli.. on ne tunteet vielä tuolla sisälläni ja tietenkin minä pelkään antaa niille mahdollisuuden tulla pintaan. Murtuminen näiden asioiden takia on hyvin raskasta niin henkisesti, kuten fyysisesti. Viime isänpäivän mä onnistuin olemaan ilman tätä tunnetta.

Isänpäivä, päivä vuodesta - joka on saanut uuden merkityksen minulle ajan kuluessa. Ennen se ole se päivä, jolloin mentiin katsomaan pappaa. Sitten hän kuoli. Sen jälkeen pari vuotta isänpäivä oli raskas siitä syystä, että pidin papan kuolemaa vahvasti esillä mielessäni. kunnioituksesta.

Sitten kun vierähti vuosia eteenpäin, niin kyseinen päivä alkoi tarkoittamaan sitä päivää - jolloin saatan murtua siihen ajatukseen / elämäntilaan - etten ole päässyt isäksi.

Se asia on ollut tässä elämän myrskyssä minulle täysi yllätys. Että minä tunnen nämä tunteet niin vahvasti. ja nyt ne sitten alkavat tulla päälle. Onneksi osaan krijoittaa silmät kiinni, silä tuottamani teksti alkaa tällä hetkellä sumentua. Kyyneleen alle. .

Surullinen olo. Tietenkin. Olisi helvetin hienoa olla isä, miehen malli jollekin uudelle ihmiselle. Kasvattaa siitä kunnon mies.

tietenkin tässä yhteydessä valitsin oman sukupuoleni. Kaiketi jokainen mies, joka tahtoo isäksi - haluaisi lapsen olevan poika. Tyttäressä olisi haastetta ja tätä lausetta kirjoittaessani tunsin täydellisesti jotain ihan uutta:

Voisin ehkä tykätä kasvattaa myös tyttöä. Se olisi haastavampaa.

Ehkä mä vaan tahdon olla hyvä ihminen. Ja kenties olenkin.

Mutta vau mikä uni. Kenties alitajunta tahtoo antaa minulle edes joskus onnellisia hetkiä. Mutta tämä päivä..

Ehkä minun pitää vain itkeä tämä olo pois. Ei se varmaan muutoin lähde.

Katsoo nyt miten olo tästä kehittyy.

---

v*ttu mut päivämäärä olis
10.12.2016
40 v - yölliseen menee

Täytän tänään neljäkymmentä ( 40 ) vuotta.

Ei näin pitänyt tapahtua. Minunhan piti lopettaa itseni ennen kuin täytän 18 vuotta - joten mikä meni vikaa? Ehkä se että minussa kuitenkin oli sitä saatanan elämänhalua. Kaivata lisää tätä helvetin hienoa tulevaisuutta. Vihainen? En mä haluaisi olla. jätetään siis voimasanat pois.

Musiikkivalintana totalselfhadred -totalselfhadrer albumi. kännykkä, älykännykkä lentokonelissa toistaa. Yhteys internettiin muodostettu, josta googlehaku minun nimelläni löytää artikkelin " kumpa joku kutsuisi isäksi " Sattuu.. Kyynelkanavat aktivoituvat, mutta onneksi aivoni osaavat yhä kirjoittaa ilman näköaistia.

Aika kai parantaa haavat, tai sitten avaa niitä lisää moottorisahalla paloitellen. Ehkä kenties jossain vaiheessa tämän miehen ajatukset muuttuvat siten, että jos vain olisi isähahmo jollekin lapselle. Eihän sen kai oma tarvitse olla. kunhan löytäisi viimein tarkoituksen tälle elämälleen.

kunhan viimein löytäisi tarkoituksen tälle elämälleen. Minun tarkoitukseni olisi auttaa uusi ihminen elämänsä alkuun, opettaa sille mitä miehenä oleminen tarkoittaa. tämä tietenkin viittaa siihen - että tahtoisin pojan. Josta sitten kasvattaa mies. Näyttö tällä hetkellä on vain sumua kyynelten läpi. Hyvä että osaa kirjoittaa koneella. vitun hieno taito..

Tänään - kyllä tänäänkin on ehtinyt tapahtua asioita. näin parhaan ystäväni. Vuorokauden vaihtuessa olimme Jämsän vitikkalan sillalla. sillä samalla, josta minun piti hirttäytyä kun olin alle viisitoista vanha.

Eli kuten kuolla. Silti täällä ollaan yhä.

Naru tietenkin olisi katkennut ja oli kylmä vuodenaika. Minut olisi varmaan sitten jossain vaiheessa naarattu joesta ylös ja pitäjä olisi ollut järkyttynyt vähän aikaa - kunnes joku muu asia olisi tapahtunut.

mä kasvoin pojasta mieheksi, lapsesta aikuiseksi junissa. Näin tapahtui. Rautatiet ovat siksi minulle tärkeitä. Kerronta tässä vaiheessa alkaa siis siirtymään nykyhetkeen. Ensi viikolla on haettava junaliput Helsinkiin Jämsän rautatieaseman automaatista. Helsinkin. meen sinne.

Mä joka joskus pelkäsi kuten Jämsää. Sitten elämään astui mukaan Jyväskylä, Tampere ja Järvenpää. Helsinki.

Olenko parantanut nyt itseni? Oli ajatuksena etsiä muita ihmisiä tänä yönä auttamaan ikäkriisissäni. Oli se itsemurha tietenkin mielessä ihan tänään, muutaman tunti sitten - mutta se taisi olla vain hetken ikäpaniikkia.

Kaikki hyvin nyt.

Perkele. jos mä oon tälläisen elämän jaksanut tappamatta itseäni - niin kyllä se vaan jatkuu samoissa linjoissa. Elämä vain antaa lisää selvittäviä juttuja eteen. Kai mä niistäkin selviän.

 

---

21.01.2017

Isäni kuoli ja elämä muuttui.

---

24.01.2017
Minulla ei enää ole isää

Isä kuoli lyhyen sairauden jälkeen viime lauantaina.

Tänään on tiistai. Oheinen kuva on auringosta 22.01.17. Näkyyn liittyi hyvin voimakas tunnelataus tuolloin.

Isä oli hyvissä voinneissa vain viikko sitten. Sitten kaikki alkoi kiihtymään ajassa. Onneksi tämä oli jollain tasolla tiedossa tapahtuvan, ei isä ihan täysissä voinneissa ollut. Pystyi kuitenkin ajamaan autoa. Ajomies hän oli, ajanut myös rekkaa. Olin lapsena isän rekan kyydissä Kaipolasta Jämsänkosken tehtaille. Kuljetti kai puuta tai jotain muuta. Minulla oli punainen pallo leluna rekan hytissä. Tehdasalueella isä kielsi lähtemästä rekan hytistä minnekään.

Nykyään kuljen samoja teitä tuonne ns. töihin. Tässä tilanteessa "niinsanottuihin" on menettänyt merkityksensä. En ole muuta sinne tehnyt, kun soittanut itselleni pari sairaspäivää ja luvan kertoa tapahtunut pajalla kaikille. Että sillä selvä. Simon isä kuoli pari päivää sitten. En ole työkykyinen.

Kuolinpäivä. Olin kaverilla yötä, kun sillä oli lomaa. Lapsiperheen isä ja lapset äitinsä kanssa niiden mummolassa. Viime perjantaina oudosti alkoi tuulla kovaa kun kävelin kotiin tänne mäen päälle. Alhaalla laaksossa ei tuntunut kun pientä tuulta. Ylhäällä taivaskin näytti tosi kirkkaalta ja tuuli yltyi. Lapissa tuolloin mitattiin ihan hirmumyrskylukemia.

Mä olin väsynyt joten menin nokkaunille ja heräsin kahdeksan aikaan illalla. Lähdin siitä sitten ystävälleni ja heillä vietin sen yön. Aamulla oli kaksi puhelua tullut. Äidiltä.

Kyse oli enää tunneista.

Käytiin siis veljen ja äidin kanssa katsomassa isää. Oli tajuton, mutta häneen kytketyn laitteen näytön mukaan syke kiihtyi kun oltiin siellä. Katsoessani sydänkäyrää - tajusin.

Tämä olisi viimeinen kerta kun näen isää.

Hoitajien huoneessa tietenkin hoitohenkilökunta kertoi asioita, haettiin isän tavarat pois. ehkä hän vielä vaatteita tarttee. Siiinä huoneessa on näyttö, jossa näkyi samat tiedot mitä valvontahuoneessa, missä isä oli. Sydänkäyrä.. oli hidastunut.

Ei siinä ollut mitään tehtävissä, lähdimme. Ei siinä pystynyt ajattelemaan selkeästi. Jäin ystävälleni. Se pesi pyykkiä ja kun kone oli pessyt ja pyykit oli kuivumassa - lähdettiin ulos. hän meni kauppaan ja mä jatkoin kotiin.

Olin jättänyt lompakon tarkoituksella kotio, jos olisi illalla tullut mieleen lähteä jatkoille baariin.

Olin kävellyt Jämsän virastotalon luo kun puhelin sitten soi.

isoveli soitti. isä on nyt sitten kuollut. Kuoli vartti sitten.

Mä menin soittelemaan sukua läpi läheiselle parkkipaikalle. Lähdin siitä sitten kotiin. Se lompakon kotiin jättäminen olikin parasta mitä tein.

Loppupäivä on kuten sumua. Olin kotona, katsoin kyllä telkkaa. Sitten ahdistus iski ja oli pakko tilata taksi mökille. Oli pidettävä taksissa silmiä kiinni Jämsän ohittamisen ajan. Kuski ymmärsi ja käänsi auton ysitielle ennen keskustaa.

Onneksi oli pimeää, ei nähnyt hyvin tuttuja paikkoja.

Taksissa pari kilometriä ennen mökkitietä sain ahdistuskohtauksen. En muista olinko itse tajunnut hengittää syvään, vai kuskiko sanoi niin. Rauhoituin ja keskityin matkan hintaa näyttävään näyttöön. 39e

Ei taida vielä olla aika käydä kaikkea läpi, mitä tapahtui.

Jämsään mä en voinut sunnuntaina palata, vaan jäin Kaipolaan yöksi. Maanantaina alattiin hoitamaan käytännön järjestelyt. Hautaustoimisto, seurakunnan virasto, pankki..

Yllättävän helppoa oli Jämsään paluu. Tänään pitäisi aloittaa arkea vähän enemmän. Eilen kävin kaupassa. S-market jämsä. Sieltäkin paljon muistoja isästä. katsoi mua ylpeänä kun olin silloin joskus kassalla.

Siunaus on Jämsän kirkossa. Se sairaala on siitä järven toisella puolella.

Mun pitää kirjoittaa muistopuhe. Tämä tiistaiaamu oli ensimmäinen kerta kun käynnistin tietokoneeni isän kuoleman jälkeen.

Hyvä että osaan kymmensormijärjestelmän myös silmät kiinni. mä en tule kyllä näkemään näyttöä kun kirjoitan sitä puhetta.

(Lisätty kuva 1.3.17 - isäni kuoli ylimpien ikkunoiden takana, keskivaiheilla)

---

26.01.2017
Puhe kirjoitettu

Taidan olla jossain shokkitilassa, kyllä mä sitä surutyötä teen. Tää kaupunki, Jämsä. kuuluu mun arkeeni mutta nyt mielessä pyörii tietenkin vain muistot isästä. Ne arkimuistot. Kirjoittaessani puhetta silmät olivat kuivat.

Nyt ne eivät sitä ole. Ehkä mä vain tahdoin keskittyä siihen. Kyseessä kuitenkin elämäni tärkein kirjoitelma, minkä tuotan.

Mä olen tajunnut sen, että pidän jotain suojaa päällä - että pystyisi olemaan. Tukahdutan tunteet? En usko. Täytyy ne purkaa kyllä.

On tyhjä olo.

Taidan olla shokkitilassa . Tämän jollain tasolla tiesi joskus tulevan toteen, tämän ajan kun on menettänyt isänsä. Mä en suunnitellut kuulevani sitä nykyisestä kännykästäni. Ehkä sitten siitä seuraavasta, en ole myöskään suunnitellut vaihtavani puhelinta vuosiin. Se olikin sitten toi laite mistä tiedon sain. Elämä muuttuu.

Jotenkin hyvä, ettei tieto ollut viesti - vaan puhelu. Puheluita. Niistä ei jää muuta laitteen muistiin kuin kestäneen ajan tietoja. Puhelun kesto.

Kävin eilen Kaipolassa äitiä katsomassa, oheinen kuva on auringonlasku tuolta päivältä. Tänään kävin Jämsänkoskella sitä työtoimintapaikkaa katsomassa. Isä kun kävi sielläkin, mua hakemassa ja kävi pari kertaa kai ihan sisällä myymälässä. Täytyi sairaspäivänä käydä ne muistot läpi, että pystyisi tekemään niissä tiloissa töitä.

Mitenkähän mä pystyn puhumaan sen puheeni sitten muistotilaisuudessa? Ettei ääni murru.

Päivä päivältä se asia tulee selkeämmin tajuntaani. Isäni on kuollut.

Olen kertonut kyvystäni kirjoittaa näppäimistöllä silmät kiinni. Se on hyvä taito, sittä nyt en näe näyttöä näiden kyynelten takaa.

kai tästä nukkumaan mentävä on. Huomenna yritän aloittaa arkeni. En käytä koskelle mennessä sitä bussia, joka kiertää sairaalan kautta. Isä on vielä siellä. Siirtää hänet vasta ens tiistaina. Minulla aika siellä ensi keskiviikkona.

---

31.01.2017
Tammikuun lopun yöllinen

017991. sivujen käviälaskurin summa nyt. Noussut melken sadalla kuukauden aikana. saahan täällä käydä lukemassa juttujani.

Saisi olla vain tämä vain osa mun tekstiarkiston tekstiä, ei totta. Isä kuoli nyt tammikuussa ja elämä muuttui.

Mitä tänään?

Tein tänään sitten päätöksen. Menen muun perheen mukana isää katsomaan viimeisen kerran sairaalan kappeliin. Arkku on auki. Mä olen nuorin meistä ja tähän saakka nähnyt kuolleita vain näyttöjen välityksellä. Huomisesta tulee raskas päivä, mutta ajattelin että ei sitten joskus tulevaisuudessa ala kaduttamaan.

Olenko sitten valmis? En, ei kukaan vissiin ole - elämä vain heittää eteen tilanteita, joista on vain selvittävä.

Nykyään vain tuntuu - että niitä alkaa tulemaan nopeassa tahdissa. Olen 40 vuotta vanha. Tarkoittaa sitä, että vanhempani saivat minut 40 vuotta sitten kolmekymppisinä. En ole koskaan tykännyt matikasta.

Mitä sitten omat isyystunteet ovat nyt? Oikeastaan en ole edes miettynyt niitä. Tässä on ollut muutakin.

Suomi 100 vuotta juhlavuosi on nyt. Ei käynnistynyt oikein hyvin kylläkään. Olisi se tammikuu saanut olla parempikin.

Otan sairaslomaa tämän koko viikon, että voi järjestellä asioita. Pitää tehdä joku kuvakollaasi muistotilaisuuteen.

Huominen on tähän astisen elämäni raskain päivä. Kai mä selviän. Lyhyitä lauseita, kertoo miltä nyt tuntuu. Tietokoneen kello näyttää jo puolta kahta aamulla. 12 tuntia ja ehkä jo silloin se hetki on ohitse. En tunne noita sairaalakappeli toimintakaavaa, mutta kaiketi mä muutun huomenna eri ihmiseksi. Ellen ole jo. Pitää mennä nukkumaan ja kohdata huomenna asioita.

Tämä kaikki kun on ohi ja elämä on jatkunut, niin kyllä uskon että tämä Jämsä on tullut rakkaammaksi kaupungiksi.

---

01.02.2017
Ensimmäinen helmikuuta

Tänään yhden päivän aikana tuli kuljettua monella linja-autolla. Viimeksi varmaan tapahtunut aikoja sitten asuessani Jyväskylässä 1990 luvun puolivälissä. Bussikortilla pääsee..

Kävin nyt sitten siellä sairaalassa. Nyt sitä itkua sitten tuli vähäsen, eilen haettiin arkku sieltä. Nyt oli käytävä saamassa se puhallusmittari kotiseurantaan. Asmaa tutkitaan, tai enemmänkin keuhkojen puhallusvoimaa.

Sen voi aloittaa sitten kun alkaa isommat pakkaset taas. Kuten ensi viikolla.

Sairaalasta mä sitten nousin keskustaan menevään bussiin. Isä odottaa hautajaisia kirkonmäellä. Siellä on kirkon kylmävarasto. Se mäki kirkkoineen näkyy hyvin melkein koko Jämsän keskusta-alueelle. Bussissa katsoin sitä ja kyllä niitä kyyneleitä tuli. Kävin sitten kaupan kautta kotona ja taas bussilla sairaalalle.

Lääkärinaika sairasloman saamista varten. Sain viikon loman, kolmas bussi vei mut Jämsänkoskella käymään ja se päivän viimeinen bussi takaisin jämsään.

Huomenna hautajaisten muistotilaisuutta suunnittelemaan.

Vieläkin on tyhjä olo, nämä pari viikkoa tuntuvat taatusti tuolla keskustassa liikkuessa oudoilta kun katsoo kirkolle päin.

Oudolta siksi, että tuntuu kun koko kaupunki olisi nyt vähän erinäköinen. Mutta se kai kuuluu tähän suruun.

Elämä on. Sairaalassa myös tapahtuu iloisia asioita. Kun poistuin saamani sairaslomalapun kanssa isän kuoleman johdosta ajatukset edelleen siinä - mitä näin sen sairaalan kappelissa, törmäsin ystävääni. Oli perheensä kanssa sairaalalla - katsomassa uutta tulokasta. Kaikki hyvin vauvalla.

Mä itse synnyin tuossa sairaalassa, missä isä nyt kuoli. Kukaan ei enää synny siellä - ellei kyseessä hätätapaus. Eli elämä vain jatkuu.

Ei mulla paljon muuta ole ammettevaa tähän. On vain tyhjä olo.. Kaiketi tätä kaikkea sitten alkaa näkymään tulevaisuudessa tekstiarkistossani. Nyt on muuta tehtävää kuin kirjoittaminen.

Pitää järjestellä asioita ja omaa mieltä. Tämä helmikuu tulee olemaan tähän astisen elämäni raskain.

---

08.02.2017
tyhjää oloa

Viikon sairasloma lusittu ja mitä nyt? Arkea vähänsen, mutta toi toiminta tuolla saa kyllä riittää.

En nauti siitä, mutta rahan takia vielä siellä olen. Paskaa hommaa se siellä on, mutta olkoon. Nyt se kummasti ei kiinnosta mitenkään muuten, että saa enemmän rahaa mitä saisi jos ei kävisi siellä. Ei, tahdon nyt korjata sen harhaluulon - että olisi siellä kuten töissä.

Työ on toimintaa josta saa rahaa nimeltä palkka.

Se siitä. Ei vaan nyt ole se ihmeen kierrätyskeskus mitenkään ylimmällä sijalla tärkeysjärjestyksessä. Kunhan saisi itsensä pidettyä kasassa. Mulla on ollut liian tyhjä olo. Tässä tilanteessahan luulisi nyt tälläisen herkän ihmisen itkevän helposti. Patoan tunteeni taas. Hautajaiset ovat parin viikon päästä, isäni hautajaiset.

Tähän aikakauteen tulivat sitten ne pakkaset takaisin. Mittarissa nyt -18c ja se tarkoittaa tässä hienossa tulevaisuudessa, jota joskus kieli pitkällä odotettiin - sitä etten mä oikein saa hengitetyksi ulkona jos sinne lähtisin. Muuten olisin käynyt kirkonmäellä. Isä siunataan siellä, Jämsän kirkossa.

Jos siitä paikasta, kirkonmäestä saa sitten sen jälkeen vähän aikaa vaikka paikan, jossa voi surra ja ehkä saada lohtua - niin ei siinä uskonto ole pääasiassa. Vaikka olenkin ateisti, niin kyllä tässä tilanteessa otan kirkon hetkeksi elämääni.

Ihan vain siksi, kun tulen käymään siellä surrakseni - niin en tahdo että se hetki menee pilalle liikaa ajattelemalla. Ton "ei kunns" kuvan liikennemerkki sijatsee Jämsän sairaalan ja kirkon välimaastossa. Tulipa siitäkin kävelytiestä sitten tunnerikasta.

Viikon sisään olisi hyvä saada se muistopuhe valmiiksi. Yrittää kirjoittaa sen siten, etten sitä sitten lukiessäni murtuisi.

Ei tässä sitten mitään muuta enää tänään. Tyhjästä olosta ei paljon irtoa mietteitä.

---

20.02.2017
Isojen asioiden jälkeen.

Jos sitä vain hyppäisi suoraan asiaan. Mä pystyin pitämään sen muistopuheeni . Ääni mielestäni toimi koko ajan, sortui vain jossain vaiheessa mutta korjasin asian. Puhetta kiiteltiin. Enemmän isän hautajaisista myöhemmin. Pitää kaiken tässä tasaantua.

Olihan tämäkin maanantai. En mä sitä puhetta nyt sanomalehtiä varten ajatellut kirjoittaa, mutta se on nyt paikallislehden toimituksessa käsiteltävänä. Ylihuomisen lehteen se tulee. Ilmaisjakeluun. Koko tää kaupunki saa lukea sen.

JA tiettyihin osanottoihin on valmis vastaus:

ja mä en sun osanottoja kaipaa.

Ja sitten kävellä tilanteesta pois. Ei nyt enää ole aikaa vanhoille asioille, tämä aika muuttaa minua ihmisenä. En tiedä sitten kuinka se vaikuttaa kirjoittamiseeni, itketti se ihmisiä. Kirjoittamani teksti juuri tällä samalla näppäimistöllä.

Kunnioitin isääni sen verran, että kirjoitin ja sitten pidin sen puheen. Ei se mitään helppoa ollut, mutta miehen pitää tehdä mitä miehen pitää.

Ehkä joskus kun olen itse siihen valmis - liitän sen puheen tänne. Julkista tietoahan siitä tuli.

Olisi vain itse tahtonut jo palata normaaliin arkeen, muttei se vaan niin mene. Kyllä mä sen ymmärrän. Tässä on vielä osanottojen kuuleminen ihmisiltä sen sanomalehden jälkeen, kaikki tässä vuodessa olevat juhlat - joista kenties se joulu tulee olemaan vaikein.

Tavallaan kaunista, että isä menehtyi tammikuussa. Saimme viime vuoden kaikki juhlat. pääsiäisen, vapun, juhannuksen, joulun..

Ei mulla enää tänään paljon mitään kertomista ole. Oli vain yllätys miten maailma asettui, puheen laittaminen lehteen oli vain yksi idea. En ollut ihan sen kannalla, mutta menköön nyt. Kuulemma hieno puhe.

Lukekoon koko Jämsä sen sitten ylihuomenna.

---

28.02.2017
Arkea vain..

Helmikuu siis loppuu, olisi saanut olla kyllä parempikin. Tämä koko vuosi tähän mennessä on ollut huonoa aikaa. Ehkä siinä on ollut hyviä päiviä vain 13 - kun tammikuun 13 koitti, niin isä meni tuolloin sairaalaan ja sitten jäi sinne.

Sopeutumista on ollut. Eikä sitä muistopuhetta vielä ole lehdet julkaisseet. Padasjoen sanomat lupasivat julkaista sen ens torstaina, Jämsän seudussa sitä ei ole näkynyt. Ehkä tulee ensi perjantain numeroon, kun silloin siinä on myös kuolinilmoituksia. Mutta olkoon se nyt.

Hyvä että ainakin yksi sanomalehti sen julkaisee. Tänään tuolla oli viikko sitten ilmestynyt Vekkari. Selasin nopeasti vain kulmasta, ja olihan se isän kuolinilmoitus siinä. Piilotin lehden.

Ei sitä nyt enää jaksa katsoa, oma kopio siitä lehdestä on säilössä. Muttei tuolla. Enkä mä tahdo/pysty heittämään juuri sitä numeroa siitä sanomalehdestä paperinkeräykseen, joten parempi piilottaa se.

Arki on koittanut ja huomannut, että noi paikat kuten ovat alkaneet muuttua taas arkitodellisuudeksi. Se sairaala ja kirkko, bussireitillä näkee ne molemmat.

Tiedä sitten - miten sen sitten ottaa jos se puhe julkaistaankin vaikka huomisessa Vekkarissa. näen sen sitten keskiyön jälkeen, lehden näköisversiosta. En mä sitä niin odota ja soittamalla toimitukseen saisi tiedon, että jättävätkö pois vai onko julkaisussa. Ei kiinnosta.

Ehkä se on vain nyt sitä, että kun öisin oon katsonut heti kun ne näköisversiot ovat ilmestyneet nettiin - että olisiko se puheeni siellä - koska voisin jotenkin varautua.

Ehkä parempi jos sitä ei julkaista, tahtoisi tosiaan vaan jo jatkaa elämää. Ja toisaalta muut ihmiset odottavat sitä luettavakseen lehdestä. Onhan se tietenkin hieno kunnianosoitus isälleni ja oon hyvilläni, että kirjoitin sen ja pystyin pitämäänkin.

Sekavat ajatukset kaiketi tässä tilanteessa sallitaan. Voisi siis katsoa helmikuun lopun tunnelmia tämän nettipäiväkirjani historiikista. Että ajatukset menisivät vähän muualle..